Irtisanoutuminen Hurtigin kaltoinkohtelusta

Ihmettelen kovasti adressin julkaisijan kommenttia edelliseen kirjoitukseeni. Ei tiede ole mitään absoluuttista totuutta jota ei voi arvostella. Mikä asia oli "hyvän maun rajalla"???
Kannattaisi luea muitakin tieteellisiä julkaisuja asiasta niin voisi saada objektiivisemman kuvan siitä mitä oikeasti on tapahtunut.
Miten voimme väittää että SRK:lla, rauhanyhdistyksillä ja puhujilla olisi voinut olla oikeat menettelytavat kun niitä ei ole ollut maailmanlaajuisesti juuri kenelläkään ammattilaisellakaan. Suomessa on esim. todettu että KOKO MAASSA ON VAIN KOURALLINEN (alle 10) SELLAISTA HENKILÖÄ JOKA EDES OSAA HAASTATELLA lasta joka on kohdannut seksuaalista väärinkäyttöä kuten pedofiliaa. Koko yhteiskunta on vuosikymmenet salannut näitä tapahtumia. Miksi silloin nostetaan yksi erityisryhmä "tikun nokkaan" kun tietää miten sensaatiohalusta media tällä hetkellä on ja kuinka suurta vahikoa se saa aikaan esim. täysin syyttömien uskovaisten kotien lasten joukossa jotka alkavat tahattomasti epäilemään jokaista ympärillä elävää ihmistä ("onkohan minunkin isäni pedofiili, raiskaako hän minut kun jään hänen kanssaan kotiin"). Kukahan tässä lopulta on tullut kaltoinkohdelluksi ??? Kymmenettuhannet uskovaisten kotien lapset !!!

Toivon todella että adressin luoja ei poista kommenttiani koska mielestäni tässä asiassa tarvittaisiin huomattavasti laajempaa näkökulmaa kaikkien osapuolten kohdalla, niin viranomaisten, tutkijoiden, kirkon työntekijöiden (piispojen), uskovaisten kotien, ja myös Rauhanyhdistysten ja SRK:n osalta. Keskittyminen pelkästään uhrin hoitamiseen (joka on mielestäni  TODELLA tärkeää) ei ratkaise tätä ongelmaa. Tarvitaan erityisesti ennaltaehkäisyä jossa avainkohta on jokaisella henkilöllä itsellään: tunnsitaa itsessään taipumuksen pedofiliaan (jota perheen sisäisissä seksuaalisissa teoissa on vain 30 %) ja kaikki ne muut tekijät jotka voivat johtaa pedofiiliseen tekoon, kuten esim. puolisoiden välinen suhde jossa ei toteudu Jumalan ihmiselle luoma seksuaalisuus jolloin pahimmassa tapauksessa seksuaalinen potentiaali kohdistuukin omiin lapsiin aiheuttaen suuria traumoja. Tällaisten henkilöiden tulisi hakeutua itse hoitoon tai lähimmäisen joka huomaa taipumuksen, ehdottaa henkilölle terapiaan hakeutumista. Avioliitossa jossa ei toteudu normaali seksuaalisuus olisi aviopuolisoiden yhdessä hakeuduttava hoitoon tai tehtävä muita asioita joilla suhde saadaan kuntoon.

Pyydän että luette uudelleen Veronica Pimenofin artikkelin ajatuksella, tämä asia on todella monitahoinen !

Lukekaa myös alla oleva väitöskirjatutkimuslyhennelmä ( PsM Katarina Finnilä-Tuohimaa) kuinka huonolla ja asenteellisella tasolla asiantuntijoidenkin käsitys tästä ongelmakentästä on:

---

Mielenterveystyön ammattilaisilla on heikko asiantuntemus lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä

PsM Katarina Finnilä-Tuohimaan väitöstutkimukseen osallistuneet lastenpsykiatrit, psykologit ja sosiaalityöntekijät eivät tienneet mihin asiantuntijuuden tulisi perustua selvitettäessä epäiltyä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Heillä oli voimakkaita lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen tutkintaa koskevia asenteita sekä runsaasti uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tutkimustiedon kanssa.

Väitöskirjassa tarkastellaan kliinikkojen eli mielenterveystyön ammattilaisten asiantuntijuutta ja kykyä tehdä johtopäätöksiä selvitettäessä epäiltyä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Kliinikkojen rooli on tärkeä lapsiin kohdistuneiden rikosten esitutkinnassa, sillä poliisi pyytää usein tutkintaan virka-apua terveydenhuollolta.

Kokemus ei auta tunnistamaan ongelmia

Tutkimus osoittaa, että terveydenhuollon ammattihenkilöt eivät ole kovinkaan perehtyneitä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä käsittelevään tieteelliseen kirjallisuuteen, vaan luottavat etupäässä käytännön kokemukseen. Tutkimuksessa ilmeni myös, että pelkkä käytännön kokemukseen tukeutuminen saattaa johtaa hyväksikäyttötapausten ylidiagnosointiin.

Mahdollista hyväksikäyttöä koskevia päätöksiä tehdessään ammattilaiset eivät soveltaneet tieteellistä tietoa, eivätkä kokeneetkaan kliinikot tunnistaneet johdattelevia aineksia lapsen haastattelussa. Tämä saattaa Finnilä-Tuohimaan mukaan johtaa siihen, että seksuaalinen hyväksikäyttö jää huomaamatta tai siihen, että syyttömän uskotaan syyllistyneen rikokseen.

Ammattilaiset ovat helposti johdateltavissa

Jos lasta oli haastateltu useita johdattelevia menetelmiä käyttäen, voimakkaita asenteita omaavat kliinikot olivat vahvemmin sitä mieltä, että syyte tulisi nostaa verrattuna tapaukseen, jossa käytettiin vähemmän johdattelua.

Asenteet johtivat siihen, että kliinikko itse tuli johdatelluksi lukiessaan lapsen haastattelua, eikä kyennyt ylläpitämään neutraalia ja asiantuntevaa lähestymistapaa.

Tutkimus osoittaa myös, että mitä enemmän ammattilainen oli saanut lasten haastatteluja koskevaa koulutusta, sitä vahvempia ennakkoasenteita ja sitä enemmän vääriä uskomuksia hänellä oli.

Finnilä-Tuohimaan mukaan tämä saattaa johtua joko siitä, että suomalaisissa haastattelukoulutuksissa on asenteellisuutta lisääviä elementtejä, tai että vahvoja asenteita omaavat henkilöt hakeutuvat koulutuksiin, eikä koulutuksissa korjata vääriä uskomuksia ja vahvoja asenteita.

Jotkut väärinkäsitykset ovat yllättävän tavallisia kliinikoiden keskuudessa. Esimerkiksi 40 prosenttia tutkimukseen osallistuneista kliinikoista uskoi todistetusti käyttökelvottomien tutkimusmenetelmien olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta.

Asenne- ja uskomuskysely asiantuntijoiden rekrytoinnin avuksi

Tutkimuksen tuloksilla on erityisesti merkitystä virka-apua antavien terveydenhuollon ammatti-ihmisten kouluttamisessa. Koulutusten fokus ei saisi olla suppeasti lasten haastattelemisessa, vaan niissä tulisi aktiivisesti korjata asenteita ja vääriä uskomuksia, sekä selvittää koulutettaville mihin asiantuntijuuden tulee perustua ja miten päätöksenteko tapahtuu.

Entistä tarkemmin tulisi myös kiinnittää huomiota siihen, kuka soveltuu hyväksikäyttötutkimusten tekemiseen. Väitöskirjatutkimuksessa on kehitetty asenne- ja uskomuskysely, jota voidaan käyttää koulutettavien sekä hyväksikäyttötutkimusta suorittavien henkilöiden rekrytoinnissa.

Koko väitöskirja luettavissa osoitteesta: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-3894-