IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Vieras |
/ #954 Re: Jukajoen tilanne17.02.2012 22:41#953: Taisto Holla, Mieskonmäki - Jukajoen tilanne Pitänee hieman tarkentaa. Poliisihan ei voi kallistua ratkaisussa puoleen tai vastaan, vaan tehtävänä on tutkia asian lain mukaisuus. Jutussa aivan oikein ja hyvin näkyy, että tutkinnassa ei juurikaan kyseenalaisteta mistä kaikki johtuu, eli kyllä, Vapostapa hyvinkin. Sen sijaan siinä on otettu kantaa, että ei saada näyttöä siihen, että lupaehtoja olisi jätetty noudattamatta. Jotenka: Eikös niin sanotusti tykkimme olisi tämänkin pohjalta suunnattava älyttömien, mielipuolisten, järjettömien jne. onnettomien lupaehtojen päättäjiin ja myöntäjiin. Ilmoitus täytyisikin kenties kohdistaa siellä vallitsevan välinpitämättömyyden, huolimattomuuden ja asiantuntemattomuuden tutkintaan. Ja ennen kaikkea hutkintaan! Kyseinen osoite lienee oikea myöskin harkittaessa korvausvaatimuksia. Vapohan pesee kätensä "lupa ehtoja noudattaneena" ja maksattaa tekonsa täten tavalla tai toisella veronmaksajalla. Vapohan se pää rosvo ilman muuta on, mutta tutkinnassa on varmaankin todettu, että juuri kyseisillä perusteilla, siis näennäisten lupaehtojen näennäisen "tinkimättömällä" noudattamisella, käärme luikertelee hyvän puolustuksensa kanssa koloonsa ja jatkaa taas iskujaan. Silti, minusta ainakin, asia olis ollut poliisinkin syytä saattaa joka tapauksessa syyttäjän päätettäväksi. Ja jos asiasta on jo sinne taholle informoitu, sekä kenties ratkaisussa tällaiseen yhteispäätökseen tultu, niin sekin olisi hyvä näkyä asian ratkaisussa. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16370 Luotu: 31.12.2012
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101577 Luotu: 27.09.2024
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1805 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15941 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
444 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
404 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
322 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
280 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
174 Luotu: 16.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
167 Luotu: 31.12.2024