KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
tästä poikki ja tuohon jenka |
/ #3381 Re: kuka on saanut monoa14.02.2012 12:01#3380: etsivä - kuka on saanut monoa Nyt olisi aika kääntää "rojukoppa" nurin penkoa se kasa perin juurin ja tuoda julki. Tuo varsin epätarkka viestihän kertoo vain sen ettei homma ole "hallituksella" ollut oikein hanskassa (onko vieläkään?) kun ne olennaisimmat asiat ovat jääneet pois MITÄ ja MIKSI. Tuo viesti on varsin tyly,töykeä ja epäkunnioittava sille kenelle se on osoitettu. Varsinkin jos minkäänlaista keskustelua ennen sitä ei ole käyty. Parannettavaa olisi ihmissuhdetaidoissa ja kun tuntuu olevan kovin neliskanttista. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
2939 Luotu: 27.09.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
2917 Luotu: 27.09.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
911 Luotu: 27.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
926 Luotu: 28.06.2024
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18248 Luotu: 11.09.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
353 Luotu: 24.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
306 Luotu: 22.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4344 Luotu: 30.06.2024
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
271 Luotu: 25.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
210 Luotu: 27.09.2024
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
186 Luotu: 28.09.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
166 Luotu: 27.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
312 Luotu: 18.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13469 Luotu: 15.07.2023
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2770 Luotu: 13.01.2023
Vastustamme 42 metriä korkean mobiilitukiaseman rakentamista Korkinmäenpuistoon Tampereella kiinni asutukseen
121 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Ruoveden seurakunnan itsenäisenä säilyttämisestä
105 Luotu: 28.09.2024
Patrikkasuon turvetuotantohankkeesta on luovuttava
709 Luotu: 02.04.2024
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1521 Luotu: 02.09.2024
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
80 Luotu: 24.09.2024