Suomen haettava NATO-jäsenyyttä

Suomi joutui viime maailmansodassa hyvin vaikeaan tilanteeseen, joka osin oli seurausta sotaa edeltäneestä puoluettomuuteen luottamisesta. Tosin liittolaista ei ollut tarjollakaan.

Kaikki yritykset saada aikaan jonkilainen turvajärjestely, epäonnistuivat yksi toisensa jälkeen:

Tarton rauhansopimus oli aivan kelvollinen soppari ainoan mahdollisen vihollisen, eli Neuvostoliiton kanssa, mutta NL ei noudattanut mm. sopimuksessa mainittua itäkarjalaisten autonomian säilyttämistä. Neukkuhin ei siis voitu luottaa.

Suomi oli mukana NL:n läntisten rajanaapureiden "reunavaltio-politiikka" -keskusteluissa, joilla tavoiteltiin yhteistä turvallisuusjärjestelmää, mutta yhteisymmärrystä ei löytynyt ja hanke raukesi.

Sitten Suomelle jäi vain Kansainliittoon tukeutuminen. Venäjän hyökätessä syksyllä -39 Kansainliitolta tulikin apua: Sanoja.

Kansainliitto erotti hyökkääjävaltion, NL:n, jäsenyydestään, mutta YK:lta ei ole realistista odottaa edes sitä.

Talvisodassa Suomi sai osakseen maailman myötätunnon, mutta konkreettisella avulla oli vain vähän merkitystä. Toinen Euroopan mannermaan suurvalta, Saksa, oli sitoutunut Molotov-Ribbentrop -sopimuksella NL:n lähes liittolaiseksi. Saksa mm. esti Mussolinin lähettämien sotatarvikkeiden kuljetuksen Suomeen (ruotsalaisen lehden nostettua asian esille) ja tunnusti diplomaattisesti "Terijoen hallituksen".

Välirauhan aikana Molotov kielsi Suomea tekemästä puolustusliittoa Ruotsin kanssa, mikä olisi ollut NL:lle hyvin edullinen ratkaisu jos se ei itse olisi haaveillut hyökkäyksestä länteen.

Sodan syttyminen Saksan ja NL:n välille saattoi Suomen tilanteeseen, jossa oli valittavana joko liittoutuminen vihamielisen NL:n kanssa, tai oleminen Saksan kanssasotijana. Suomi valitsi viisaasti, sillä Saksan vastustaminen olisi tuonut Suomen maaperälle sekä taistelut että neuvostojoukot (jotka eivät olisi lähteneet?).

Viro, Latvia ja Liettua olivat 1929-40 pakotettuja luottamaan NL:n kanssa tehtäviin tukikohta- ja puolustussopimuksiin, joissa NL sitoutui olemaan puuttumatta po. valtioiden sisäisiin asioihin. Kävi vain niin ikävästi että neukut eivät silloin tarvinneet näyteikkunaa rauhanomaisesta rinnakkaiselosta, ja sopimuksien sisältämät lupaukset rikottiin ja maat miehitettiin.

1944-91 Neuvostoliiton painostus Suomessa oli niin suurta, että puolueettomuus oli oikeastaan Kekkosen ja neuvostojohtajien köydenvetoa Suomen asemasta. Kekkosen jälkeen köysi alkoi luistaa suomalaisilla, ja vain NL:n surkea loppu vararikkoon pelasti meidät alusmaan asemasta.

Gorbatshovin ja Jeltsinin aikana Neuvostoliitto/Venäjä pyrki yhteistyöhön lännen kanssa, ja vallitsi tietynlainen suojasää: Itä-Euroopan annettiin vapautua ja Baltian maat itsenäistyivät.

Nyt näyttää olevan menossa neuvostoimperialismin uusi nousu? Onneksi meillä on ehkä mahdollisuus kestävään turvallisuusjärjestelyyn, mihin ei ollut tilaisuutta ennen maailmansotaa: Liitytään NATO:n jäseniksi.

Suomen EU-jäsenyys sijoittaa meidät jo venäläisten silmissä "lännen" leiriin, mutta ilman että länsi on sitoutunut puolustamaan meitä. Ilman NATOa olemme vapaata riistaa seuraavan kansainvälisen kriisin sattuessa.