Valtion retkeilyalueiden metsien hakkuut on lopetettava

#11: - No hyvät hyssykät

Vaelsinpa kerran 1965 . En vaella enää

Olin hankkinut joukon peruskarttoja keskisuomalaisen asuinpaikkakuntani alueelta, joka on sekä yksityisten, yhtiöiden ja valtion omistamaa. Kunnassa oli keskustan ulkopuolella vielä lähes erämaan rauha. Talousmetsiäkin hoitivat oikeat metsurit. Kerran toteutin karttoja katsellessa mieleen juolahtaneen ajatuksen vaeltaa läpi yhden peruskartan kuvaileman kauniin, koskemattoman maiseman halki

Retkestä tuli pettymys. Patikointireitti vei pitkin harvennettuja männiköitä, kaadettuja kuusikoita ja ojitettuja suolampareita. Kartta oli vanhentunut muutamassa vuodessa. Pääosin valtion maista koostuva eräalue oli metsätaloudellisin perustein raivattu niin sanotusti tuottavaan käyttöön. Miten hakkuut retkeilyä häiritsevät? Minun metsä- ja retkiviettini siihen paikkaan sammui ikuisiksi ajoiksi.

Ymmärsin, että suuri osa yksityisistä, yhtiöiden ja meidän yhteisesti omistamistamme valtion maista on vääjäämättä talouskäytössä lähinnä puuteollisuuden tarpeita tyydyttämässä. Omistajansa eläimellisestä ahneustasosta sitten riippuu kuinka voimakasta tehokäsittelyä yksipuolinen hyötykäyttö vaatii.

Ymmärsin että ainoa vaihtoehto löytää luonnollisia erämaamaisemia oli yrittää säästää sellaisia. Siis alueita, jotka eivät olisi teollisuuden raaka-ainevarastoja. Lähes ihmisen rauhaan jättämiä. Mitä nyt muutaman raapaisun jättää metsävietin tai vaellusvietin vallassa läpikulkeva hiljaisuuden etsijä, luonnonystävä, rippileiriläinen, metsästäjä, partiolainen, lintubongari, pontikankeittäjä, salakaataja, retkeilijä, luontoturisti, taiteilija, valokuvaaja, runonlausuja, jne. Siis hoitamattomia, siis Luonnon ”hoidossa” , rauhaan jätettyjä, mutta ei kokonaan unohdettuja.