VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Vieras |
/ #1463 Re: Re: Re: Susi kuuluu Suomen luontoon20.01.2012 02:05#1443: - Re: Re: Susi kuuluu Suomen luontoon Dna-testillä verrattuna millään koirarodulla ei ole suteen verrattuna tunnistettavissa olevia loydöksiä. Eli koira ja susi on sama laji eli susi on yksi koirarotu, vaikka se kuinka vaikeaa onkin tunnustaa. Lajien völisessä geenitutkimuksessa on koiran tunnusmerkistö varhaisempi, kuin suden josta oivana esimerkkinä Australia. Miten sitten vanhalla mantereella on koiran kehitys jakautunut pääsääntöisesti kahteen linjaan; kesykoiraan ja villikoiraan. Tämänhetkisen pääkäsityksen mukaan ihmisten lisääntyminen ja laumakäyttäytyminen saivat koiran kiinnostumaan ihmisestä eikä päinvastoin. Yhteinen eloonjäämistavoite aikaansai symbioosin, mikä on kestänyt aina näihin päiviin asti. Näihin päiviin on kestänyt myös sopeutumisvaikeuksista kärsivän koirarodun vähemmän kunniakas taival lajitoverinsa ja ihmisen murheena. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101569 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16290 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1801 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15932 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
514 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
400 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
254 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
173 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
161 Luotu: 16.12.2024