KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Turhaan apua pyytänyt |
/ #3199 Re: Re: Re: Haloo19.01.2012 11:58#3196: Ex-ensikoti - Re: Re: Haloo Avun tarvisijoille todellakin tarjottiin eioota! Puhelimessa pj kehuskeli mielellään meriiteillään ja ylisti itseään kissarakkaaksi henkilöksi. Kun tuli puhe kissan sijoittamisesta KKY:n ensikotiin, niin jo tyyli muuttui. Kanervo ehdotti jopa kissan telkeämistä siivouskomeroon, vinkin hän oli saanut joltain tuttavaltaan. Eläinrakkaana minua puistatti tuollaiset "vinkit". Puhelua ei koskaan ohjattu esim. sijoittajalle tai muille toimijoille, pj toimi näin "portinvartijana". En halua edes ajatella kuinka monta kissaa on jäänyt vaille tarvisemaansa ensikotia ja turvaa. Yksityisten ihmisten mahdollisuudet ovat rajalliset huolehtia kodittomista eläimistä. Eläinsuojeluyhdistysten rooli on auttaa ja antaa asiallisia neuvoja apua pyytäville. Puhelu pj:n kanssa venyi lähes tunnin mittaiseksi; liirumlaarumin sijaan olisi silläkin aikaa voinut tehdä kissaparan hyväksi jotain konkreettista. |
|
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
2764 Luotu: 27.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
2734 Luotu: 27.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
892 Luotu: 28.06.2024
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18237 Luotu: 11.09.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
826 Luotu: 27.09.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
350 Luotu: 24.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4340 Luotu: 30.06.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
305 Luotu: 22.09.2024
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
246 Luotu: 25.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
205 Luotu: 27.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
310 Luotu: 18.09.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
165 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13467 Luotu: 15.07.2023
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2760 Luotu: 13.01.2023
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
139 Luotu: 28.09.2024
Vastustamme 42 metriä korkean mobiilitukiaseman rakentamista Korkinmäenpuistoon Tampereella kiinni asutukseen
118 Luotu: 27.09.2024
Patrikkasuon turvetuotantohankkeesta on luovuttava
704 Luotu: 02.04.2024
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1513 Luotu: 02.09.2024
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
80 Luotu: 24.09.2024
Vetoomus Ruoveden seurakunnan itsenäisenä säilyttämisestä
75 Luotu: 28.09.2024