Pro Kirkkoharju
Pekka Kannus, Pro Kirkkoharju Vieras |
/ #73 Re: JP Mäkiselle16.10.2010 19:30Hienoa, että olet myös sitä mieltä, että sopimus ei ole salainen. Sen kotiinkantoa ei kukaan odota, mutta julkiseksi saattamista kyllä. Ja koska valtuusto on sen allekirjoittanut, valtuusto on myös viime kädessä vastuussa sen saattamisesta kaikkien kuntalaisten saataville. Jos sitä ei tehdä, voi kuka tahansa kansalainen aiheellisesti kysyä, onko asiassa toimittu oikein. Tämä ei ole urputtamista vaan kunnalisdemokratiaa parhaimmillaan. On aivan turhaa yrittää koplata Kirkkoharjun suojelu kunnan kaikkiin mahdollisiin muihin menoeriin. Jos näin tehtäisiin ei kunnassa voisi esim. rakentaa kunnan toimesta mitään, esim. uutta lukiota. Ja miksi uimahallin rakentamiskuluja ja käyttökuluja ei saa verrata Kirkkoharjun säästämiseen luontoliikunnan mahdollistamiseksi. Molemmat ovat hyviä asioita ja edesauttavat terveyttä edistävää liikuntaa ja mielenvirkeyttä. On hienoa, että tätä Pro Kirkkoharju -nettiadressin keskustelupalstaa käytetään näinkin aktiivisesti! Se kertoo, kuinka tiiviisti ja laajalla rintamalla kangasalalaiset ja muutkin asian kehittymistä seuraavat. Allekirjoitukset ja vilkas aiheesta käytävä keskustelu takaavat, että ao. asiaa ei käsitellä piilossa vaan kerrankin ihmiset näkevät, miten asiat oikeasti etenevät. Kirkkoharjun tuhoamista kannattavien ongelma on se, että he joutuvat kirjoittamaan ja keskustelemaan tällä harjun säästämistä kannattavien nettipalstalla. Ari Mänttäri ehdotti yllä, että tuhoamista kannattavien kannattaisi perustaa omaa nettiadressi tuhoamisen puolesta. Taitaisi tulla aika laiha lista, varsinkin jos sinne kirjoitettaisiin omalla nimellä.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
260 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024