Valtion retkeilyalueiden metsien hakkuut on lopetettava
Vieras |
/ #24 Re: Kainuulainen16.01.2012 11:50Pienaukot, taimikot, kulotusalueet, nuoret metsät, juuri nämä erilaiset metsätyypit tuovat metsään monimuotoisuutta, sillä niillä kaikilla on omanlaiset kasvi- ja eläinkuntansa. Aukoilla ovat yleisiä pioneerikasvit, kuten vadelma ja horsma ja esim. valkovuokko voi vallata alueen kun se saa valoa, samoin kuivilla alueilla ketokasvit, kuten päivänkakkara ja monet kellot. Päivänkakkaran ja peurankellon täyttämä etelärinne on parhaimmillaan upea näky. Perhoset ja monet pieneläimet viihtyvät näillä alueilla. Taimikot ovat taas hirvien, peurojen ja jänisten suosimia alueita. Jos metsiä ei ollenkaan hoideta, seurauksena on vain yhdenlaisia metsiä, ainoastaan maaperä tuo siihen vaihtelua. Aikojen saatossa metsäpalot ja aikanaan kaskiviljely ovat uudistaneet metsiä, joten kyllä niitä taimikoita ja nuoria metsiä on aina ollut. Käsittääkseni tarkoitus on hallitusti tuoda tätä perinteistäkin metsänuudistumistapaa alueelle. Ei retkeilyaluetta pidä rinnastaa suojelualueisiin, jos se ei sellainen ole. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
821 Luotu: 19.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
548 Luotu: 22.01.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
589 Luotu: 21.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
252 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
238 Luotu: 23.01.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
182 Luotu: 28.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
799 Luotu: 24.11.2024
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12471 Luotu: 25.08.2023
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
148 Luotu: 22.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
111 Luotu: 28.01.2025
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
110 Luotu: 26.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
306 Luotu: 05.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
252 Luotu: 13.12.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
807 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5261 Luotu: 19.08.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
505 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
282 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus toimeentulotukileikkausten estämiseksi
384 Luotu: 12.01.2025
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
248 Luotu: 16.12.2024