Pro Kirkkoharju
Pekka Kannus, Pro Kirkkoharju Vieras |
/ #68 Pelkästä tahdosta on Kirkkoharjun suojelu kiinni15.10.2010 11:30On mukava nähdä, että edes joku niistä harvoista, jotka Kirkkoharjun tuhoamista kannattavat, uskaltaa kirjoittaa omalla nimellään. Niin teen minäkin niin tässä kuin Kangasalan Sanomissa. Samaa toivoisi mm. nimimerkiltä "Virkamies". Sorolan perikunnan jäsenet tuskin ovat niin Kirkkoharjun ja harjuluonnon säilyttämistä vastaan, että haluaisivat ehdoin tahdoin rakentaa Kirkkoharjun pohjoisrinteen täyteen kerrostaloja. Kukapa nyt kasvojaankaan haluaisi kuntalaisten silmissä pelkän rahan takia menettää. Oikeutettu kysymys on tietenkin kysymys maan arvosta varustettuna aiemmin mainitulla n. 12000 kerrosneliön rakennusoikeudella. Tähän auttaa maanvaihto, joka on kuntien yleinen tapa järjestellä maanomistuksiaan. No, maksaako se? Totta kai, muttei äärettömästi eikä välttämättä käteistä rahaa, niin kuin jotkut harjun tuhoajat antavat ymmärtää. Eikä kunta niin köyhä ole kuin usein annetaan ymmärtää. Uimahalli oli kovasti tarpeen, maksoi jotain 12-13 miljoonaa euroa. Ja päälle vuosittaiset kunnan käyttötuet. Nyt sopii olemaan vuorossa kertaluonteinen satsaus harjuluonnon ja luontoliikunnan puolesta. Tätä haluaa jo tuhansissa laskettavat kangasalalaiset ja Pro Kirkkoharju -liike. Maanvaihto vastaavine kerrosneliöineen on hyvä tapa pelastaa Kirkkoharju, koska siinä ei tarvitse liikutella käteistä rahaa eikä maalle siten välttämättä tarvitse laskea lopullista "markkina-arvoa", kun maat päikseen vaihdetaan. Keskustelussa on valitettu vaihtomaiden puutetta. Ei pidä paikkaansa: Kunnalla on runsaasti kerrotaloille suunniteltuja vaihtomaita jo nyt ja lisää tulossa. Esim. Ilmoninmäki (nykyinen lukio), Tarpilan alue Kirkkoharjun koulun vieressä, Valimon alue Pikonkankaalla (1000-2000 uutta asukasta!) ja Pitkäjärven alue Ilkonmäessä. Lisäksi esim. Pikonlinnaan on tulossa paljon kerrostaloja. Ja lisää löytyy vain käymällä kunnan kaavoituksen kotisivuilla kohdassa "vireillä olevia kaavoja". On siis perusteetonta väittää, etteikö vaihtomaita löytyisi, varsinkin kun vaihdettava rakennusoikeus on "vain" 12000 kerrosneliötä eli noin 250 asukkaan asunnot. Tahdosta se on kiinni, ei maista. Nyt tarvitaan kunnalta työryhmä neuvottelemaan maanomistajien kanssa maanvaihdosta. Ei se ole sen vaikeampaa. Sopimuksen saattamista julkiseksi olen 2 otteeseen esittänyt KS:n sivuilla. Lisäksi olen nyt jättänyt asiasta virallisen pyynnön ja valtuustoaloitteen. Kiintoisaa nähdä, miten valtuusto tai kunnan johto vastaa. Näin suuressa ja yleistä mielenkiintoa herättävässä asiassa ei voi enää paeta nimimerkin "Virkamies" esittämään menettelytapaan "menkää kunnanviraston neuvontaan kyselemään ao. paperia". Sitä tuskin neuvonnan henkilökunnalta löytyy. Tämä tapa kuuluu menneisyyteen. Nykydemokratiaan kuuluu, että valtuusto kertoo itse ja avoimesti, miten, missä ja milloin kuntalaiset voivat ao. sopimukseen tutustua. Sopimus PDF-liitteenä kunnan kotisivuille olisi nykyaikaa ja palvelua parhaimmillaan! Pro Kirkkoharju seuraa Kirkkoharjun kohtaloa avoimesti ja julkisesti. Näin nähdään, miten asiat kunnallisdemokratiassa ihan oikeasti menevät ja kuka lopulta äänestää mitenkin. Kuntalaiset ja Kirkkoharju ovat tämän ansainneet. Rakentaa siis saa, muttei Kirkkoharjuun. Tätä mieltä on Pro Kirkkoharju ja sen jo yli 1000 (!) kannattajaa nettiadressissa. Lisäkannatus ei ole pahasta, joten kaikki vain mukaan adressin allekirjoittajiksi. Lopulta me Pro Kirkkoharjun kannattajat toivomme kunnan johdolta ja valtuustolta aika pientä asiaa eli viisautta ja rohkeutta säästää Kirkkoharju. Jos näin käy, olemme valtavan helpottuneita ja tyytyväisiä. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Pro Kirkkoharju" tähän luetteloonSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
260 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.