Jyväskylän lyseo tulee säilyttää
Tolkutonta touhua nykyinen |
/ #89 Re:13.01.2012 18:24Ilmeisesti halua on koulu lopettaa poliitikoissa, ainakin näitä viestejä lukemalla tulee sellainen vaikutelma. Riittäisikö jos tuon koulun nimi muutettaisiin ja se siirrettäisiin eri paikalle, samaa historiaa joka sillä viestien mukaan on, saisivat kuitenkin ylläpitää. Samalla kaikki kaupungin lukiolaiset kävisivät samaa koulua, mutta valinnanvapautta lisättäisiin niin että kaikille olisi mahdollista suorittaa haluamiaan kursseja. Ehkä jonkinlaiset tasokurssit olisivat myös tarpeen, ei kovin tasokasta ollut silloin kun lukiota kävin se opetus joten siellä pitkästyi. Yläaste jota kävin, nämä olivat eri paikoissa, oli opetukseltaan tasokkaampi. Lisäksi silloin -------- jo kauan sitten kun kävin kouluja itse, ei ollut lukiossa eikä yliopistossa tarjolla Kiinan kieltä. Pakkoruotsiahan oli molemmissa, toki. Kävinkin erikoiskurssin jolla olivat semmoiset jotka ei selvittäneet virkamiesruotsia, kurssi tehty sitä varten että ne jotka ei osaa kieltä, saisi sen virkamiesruotsin läpi. Kieltä jota ei missään tarvita. Harrastukseni tällöin oli kirjoitella runoja ja unelmani oli varsin vaatimaton eli lähteä Kiinaan ajelemaan polkupyörällä ympäriinsä teltassa asuen. En siten ollut hallitsevan luokan ajatusten mukainen. Nykyisin kuitenkin kielitaitoisia oikeasti tarvittaisiin. En ole hyvä itse ilman opetusta opiskelemaan mitään joten jäi se kieli oppimatta varsinkin kun ei vielä nettiä ollut eikä kirjastoistakaan ao. kielen kursseja löytynyt tilaamatta erikseen ja vanhemmiten en olisi kunnossakaan ajella polkupyörällä ja kiinalaisillakin on jo autot. Ei tuo minulle niin hirmuisen merkityksellinen asia ollut, mutta se oli se mitä tuolloin olisin tahtonut tehdä. Valinnanvapautta siten lapsille ja nuorille toivoisin. Mikäli tarve on loistaa lukiovertailuissa, voisihan siitä muodostaa kaksi hallinnollisesti eri lukiota jossa ensimmäisen vuoden jälkeen parhaat siirrettäisiin huippuyksikköön. Kun näitä viestejä luki niin sellainen vaikutelma tuli etteivät kaikki kelpaisi, mutta on jo liian valikoivaa mielestäni se kun ainoastaan puolet lukioihin menee ja muut ammattikouluihin. Nykyisen työttömyyden ollessa kovin korkea ympäri maan, myös Jyväskylässä se sitä on, yleissivistävä koulu ei olisi haitaksi kellekään eli ensin lukio ja sitten heille keistä ei enempään ole tai ei halua lukea ole, se ammattikoulu. Nykyäänhän taitaa käydä niin, varsinkin vähemmän koulutettujen osalta, että ensin käydään koulua ja sitten jos ei ketään työnantajaa tunneta, ollaan pitkään työttä kunnes lopulta jostain töitä löytyy. Halvempaa kuin laittaa monituisiin työvoimatoimiston järjestämiin höpsiskursseihin ja palkattomiin töihin, olisi kouluttaa niin pitkälle jokainen että osaamista löytyisi aloille joissa maailmassa on tarvetta.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15662 Luotu: 15.07.2023
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101419 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
360 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
337 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
94 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2683 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
470 Luotu: 18.09.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5173 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5266 Luotu: 03.02.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024