Jyväskylän lyseo tulee säilyttää
sanonpahan vain |
/ #81 Re: Re: Re: Viestiin 3112.01.2012 23:46#57: hyvät pärjää aina - Re: Re: Viestiin 31 Näin perheen toisena Lyseolaisena voin sanoa, että ne huonoimmilla arvosanoilla sisään tulleet ei tipu siinä alkupuolella pois. Oma keskiarvoni oli hakijoiden loppupuolella sinä vuonna kun aloitin ja lakki painettiin silti päähän syksyllä. Tiedänpä myös tapauksen (omasta perheestä ja tuttava perheestä) kun Lyseossa opiskeelle on tullut rehtorilta puhelu että voisiko ko. henkilö mitenkään tulla Lyseoon kun olisi paikkoja vielä vapaana ja tämä henkilö ei itse ollut Lyseoon hakenut vaan Cygnaeus -lukioon, jonne ei ALHAISEN keskiarvon vuoksi päässyt. Tarina jatkuu siten, että henkilö kävi lukion neljään vuoteen, eikä oman laiskuutensa ja asenteensa vuoksi kirjoittanut lukiosta pois vaan päätti ottaa eropaperit käteen. Kyseinen henkilö ei ollut kurssejaan käynyt niin, että olisi kirjoittamaan päässyt vaan kursseja puuttui. Henkilöä ei kiinnostanut opiskella ko. kursseja. Eikö siis pitäisi miettiä Lyseon vikojen sijaan mahdollista ongelmaa opiskeliajassa itsessään? Kyseinen henkilö nimittäin opiskelee tällä hetkellä ammattiopistossa todettuaan neljän vuoden jälkeen, ettei lukio olekkaan oma paikka. Tiedän monia Lyseon aloittaneita, jotka ovat olleet keski-arvon suhteen alhaisimmilla tasoilla, mutta jotka ovat hyvin arvosanoin saaneet lakit päähän opintojen päätteeksi. Mikäli joku tällainen henkilö "tiputetaan pois matkanvarrella" ehkäpä kannaattaa miettiä oliko kyseisillä henkilöillä oikea valinta tulla lukioon ollenkaa, ja pärjäisivätkö kyseiset henkilöt muka yhtään paremmin 1200 ihmisen lukiossa, jossa opettajat voivat antaa yhä vain vähemmän huomiota yksittäiselle oppilaalle? Pienemmissä lukiossa sentään opettajillla on mahdollisuuksia auttaa tarpeen vaatiessa heikommalla jäällä olevia opiskelijoita jos opiskelijalla vain on järkeä pyytää apua itse. Kynnys avun pyyntöönkin on suurempi, allekirjoittanut ei nimittäin halunnut pyytää apua edes pienemmässä opiskelija joukossa.
Yo. mallia syksy -11
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101419 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15660 Luotu: 15.07.2023
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
360 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
337 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
94 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2683 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
470 Luotu: 18.09.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5173 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5266 Luotu: 03.02.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024