Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!

Nyt arpa on sitten lopullisesti heitetty ja Rubicon on ylitetty.

Mitä tämän jälkeen?

Minkälaiset ovat tunnelmat?

Ensimmäiset tuntemukset ovat kovin sekavia. Niihin liittyy sekä uuden odotusta että haikeutta, ehkä vähän epämääräistä epävarmuuttakin.

Tavallaan jotain täyttymystäkin, tuntoa siitä, että on pystynyt toteuttamaan sen, mitä vuosikaudet on suunniteltu ja johon on varauduttu.

Mutta sittenkin, päivittäinen työ, kiirehtiminen toimiston rutiiniin, työmatkat, neuvottelut ja tuhannet isommat ja pienemmät asiat, ne olivat olleet oleellinen osa elämää. Nyt kaikki tämä loppui kerralla. Ei jatkuvia soittoja, ei yhteydenottoja, ei suunnittelupaineita kireine aikatauluineen, ei painiskelemista siitä, että tileillä oli varoja palkkojen maksamiseen.

Nämä tunneperäiset mielikuvat on kuitenkin tungettava sivulle ja keskityttävä tämän päivän asioihin, joista ensimmäinen on asunnon kunto ja sen tarpeet, asettuminen taloksi.

Nyt päivän valjettua selviää, etteivät taloa hoitaneet lapsemme Kaisa ja Markku olleet ehtineet tai pystyneet juurikaan pitämään paikkoja kunnossa.

Israelissa, ainakin täällä meidän asuinalueellamme, on vitsauksena jatkuva pöly, joka tunkeutuu sisälle asuntoihin ja laskeutuu joka paikkaan. Jos illalla pyyhkii pölyt pianon päältä, aamulla se on jo ohuen pölykerroksen peitossa. Siinähän sen helposti näkee pianon kiiltävällä pinnalla.

Paitsi aavikoilta puhaltelevat kuumat hamsin-tuulet, jotka hämärtävät auringonpaisteen ja sateen mukana levittäytyvät kaikille pinnoille, pölyä aiheuttaa kylän laidassa sijaitseva kivilouhimo ja siihen yhdistetty kiven sahaus- ja hiontalaitos suurine hiekkakasoineen.

Asuntomme oli selvästi useamman kuukauden pölyn peitossa.

Nyt ei auttanut kevyt viikkosiivous, vaan oli tehtävä suursiivous.