Suomeen on saatava maailman edistynein eläinsuojelulaki!
Nuori emäntä |
/ #182 Re:07.12.2011 23:56Lehmillä on vielä tänäkin päivänä nimet ja vaikka minulla on 40 lehmää ja saman verran nuorta karjaa, tunnen jokaisen nimeltä ja tiedän niiden luonteenpiirteet. Lehmien kanssa on sellainen juttu, että hoitajan on ne tunnistettava erilleen, jotta työ sujuu niinkuin pitääkin. Esimerkiksi on tiedettävä missä maidontuotannon vaiheessa mikäkin on menossa, milloin on umpeenmenon aika ja milloin odotetaan poikimista tai milloin aloitetaan kiimantarkkailu. Myös utareterveyttä on seurattava yksilöllisesti ja ruokinta on myös monella tilalla yksilöllistä ja syöntiä on seurattava, jotta mahdolliset ongelmat havaitaan heti. Kannut eivät enää lentele, mutta kyllä lehmä saa lypsykoneen potkastua menemään niin halutessaan :) Tälläkin alalla on niitä, jotka eivät tee työtänsä oikein, mutta pääsääntöisesti eläimet hoidetaan niinkuin ne pitääkin. Tappiota tulee muuten jo siitä jos eläin sairastuu ja kuolee, hoidettiin sitä tai ei. Onneksi useimmiten eläin paranee hyvällä hoidolla ja aina ei eläinlääkäriä edes tarvita sillä ammattimaisen hoitajan on osattava myös toimia itse. Joskus tietenkin käy niinkin, ettei mikään apu auta vaan eläin kuolee. Se ei ole kivaa. Kyllä siinä menee mieli aika vakavaksi ja vaatii ponnistelua jatkaa taas seuraavana päivänä työtä. Raadon hävittäminen hiljaisuudessa on mahdotonta, sillä eläinrekisteriin on ilmoitettava jokaisen eläimen niin syntymäpäivä kuin poistopäiväkin. Poiston syy on myös ilmoitettava ja jos kyse on tilalla kuolleesta eläimestä, on ilmoitettava ruhon hävittämistapa. Nämä tiedot on siis ilmoitettava viranomaisille seitsemän vuorokauden sisällä ja jos tiedoissa on virheitä tulee tilalle sanktioita eli käytännössä tukien menetys. Niin ja vielä niistä nimistä...ne ovat siis jokaisella suomalaisella lehmällä ja ihan virallisestikkin siellä eläinrekisterissä. Lehmillä on ihan omat nimipäivänsäkkin :) |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
872 Luotu: 19.01.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
313 Luotu: 28.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
253 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
246 Luotu: 23.01.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
595 Luotu: 21.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
851 Luotu: 24.11.2024
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12505 Luotu: 25.08.2023
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
130 Luotu: 26.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
127 Luotu: 28.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
550 Luotu: 22.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
309 Luotu: 05.12.2024
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
149 Luotu: 22.01.2025
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
257 Luotu: 13.12.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
810 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
507 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
283 Luotu: 30.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101705 Luotu: 27.09.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
256 Luotu: 16.12.2024
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
27 Luotu: 24.01.2025