Kannabis lailliseksi
Vapaa Radikaali Vieras |
/ #2165 Suohon koko Suomi05.09.2010 23:41On kyllä surkeaa että useat vaaralliset lääkeaineet ovat laillisemmassa asemassa kuin suht. vaaraton kasvi. Siinä se taitaa olla kun kasvi on helppo jokaisen kasvattaa mutta moni ei jaksa kyhätä alpratsolaami- tai amfetamiinintuotantolinjaa itse. Synteettisissä aineissa on varmat voitot teollisuudelle ja ne voidaan maksimoida patentin voimassaoloaikana. On helppo saada jokin aine kiellettyä haittoihin vedoten. Jos haitat ovat vähäiset, keksitään lisää. Sitten ollaan tilanteessa jossa patentin raukeamisen jälkeen voitot tietystä lääkkeestä putoavat sen markkinoille tuoneen yhtiön osalta koska kilpailu alkaa. Tulee rinnakkaisvalmisteita. Tuodaan uusi patentti markkinoille ja järjestetään hyvissä ajoin pohjustetut kiellot voimaan. Eduskunnassa (ja eri maiden parlamenteissa) istuu lääketeollisuuden sinne kampanjoimia edustajia jotka pitävät suurta ääntä milloin vedoten terveyteen, rikollisuuteen, skitsofreniaan ja milloin ajatelkaa lapsia. Heitä niinsanottuja kukkahattuja. Heitäpä tällainen adressi kymmeninetuhansine allekirjoittajineen sinne ja roskiin menee. Myös tiedotusvälineitä kehoitetaan vaikenemaan. Monissa maissa näihin asioihin ollaan saatu parannus. Tilanne on meillä niin vaikea että sitä ei Hollantilainen heti uskoisi. Korruptiota oli muka vähiten maailmassa. Mikäs siinä kun se oli tehty lailliseksi. EU:n puoleen kannattaisi kääntyä näissä asioissa. Järjestää vaikka edellä kuvattu tempaus eduskunnan edessä ja kuvata tapahtumat talteen. Kyllähän sen tietää miten poliisi Suomessa retuuttaa ihmisiä autoihin jos tuollainen tapahtuu. Sellaiseen tyyliin ettei sitä olla keski-euroopassa nähty sitten DDR:n. Järjestää tuo ja lähettää muistikortilla Ihmisoikeustuomioistuimen syyttäjille. Kyllä saisi Suomen maine sivistysmaana kyytiä. Nauttisin suuresti tilanteesta, johan tässä on ikänsä kärvistelty. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101344 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
558 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
489 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
309 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
298 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
304 Luotu: 10.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15364 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2658 Luotu: 01.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
771 Luotu: 30.11.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
607 Luotu: 24.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1069 Luotu: 15.07.2023
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
55 Luotu: 11.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
35 Luotu: 19.12.2024