Asumisen Hinta Alas AHA !
Pekka Koivumäki Vieras |
/ #33 Ministeri Pekkarisen tasa-arvolausuma31.08.2010 01:51Ministeri Pekkarinen tässä hiljattain toi esiin yhden perustelun, jonka mukaan rakennuttajayhtiöiden piti saada myös perustaa asumisoikeuskiinteistöjä. Perustelu oli, että kyse oli puhtaasti tasa-arvosta. Ei voi olla oikein, että yksi taho jätetään markkinan ulkopuolelle. Tämä kuvaa hyvin sitä asiain tilaan perehtymättömyyttä ja pinnallista tuntemusta, joka päättävällä taholla asiasta vallitsee. Kyse kun ei (ainakaan alunperin) olekaan vapaasta bisneksestä, vaan kustannusperusteisesta asumisesta. Näin meille totisesti vakuutettiin ja siitä ovat vieläkin mainokset kaapin talokansiossa. No sittemmin lainsäätäjän taholta unohdettiin tuloperusteisesti asumaan valitut pienituloiset asukkaat ja jaeltiin edellämainituille ystävällisille ja onnekkaille lottovoittajarakennuttajayhtiöille mieluisia lakimuutoksia, jotka mahdollistavat vapaan vastikemuodostuksen -unohtaen tyystin ne pienituloiset piensijoittajat ASO-asunnoissaan, joiden haaveena ollut, luvattu kustannusperusteinen asuminen on noiden lakimuutosten siivittämänä vähin erin loitonnut täysin kovan rahan vuokra-asumiseksi. Lopputuloksena on jouduttu rajaamatonta ASO-kiinteistöarsenaalia keräävän rakennuttajayhtiökoneiston pakkovuokralaiseksi, joka hamaan hautaan asti maksaa yhtiöiden rajatonta, kiihtyvää lihotuskuuria. ASO-asukkaasta on tullut Kela-pummi -sossun elätti. Mutta aivan, kuten ajatuksesta erkaannuttaneilla laeilla, voidaan kunniallisesti toisilla laeilla vastaavasti palauttaa se hieno, alkuperäistä yleispohjoismaista ajatusta myötäilevä pyrkimys kuluperusteiseen asumiseen ja ohittaa perusteettomina yhtiöiden väitteet asukkaiden taitamattomasta asiainhoidosta. Varmasti yhtiöt valittaisivat kannattamattomuutta, mutta -eihän ASO-järjestelmää ollut alunperinkään ajateltu bisnekseksi. Näin myös varmasti hiljalleen nuo yritysten ASO-kiinteistöt tulisivat tarjolle niille luontaisesti sopiville yhteisöille ja järjestöille. Meillä (ASO-kodeissa Tuusulassa) muuten nousee perus(eli rahoitus-)vastike 7,5 % vuodelle 2011... Mitenkähän sekin natsaa yhtiöiden hyvään asiainhoitotaitoon, lainojen korkotasoon ym., kun luulisi rahoitustarpeen päinvastoin pienenevän lainan huvetessa 10-vuotiaassa kiinteistössä ja korkojen olevan pikemminkin edulliset? Ai niin -sehän johtuukin siitä, että me ASO-asukkaat rahoitamme taas ASO-jättiläisen ilmaiseksi meillä hankkimaa, uutta kiinteistöomaisuutta, loputtomiin. Tänään sen asuntokanta on 1 - 2 %, viiden vuoden päästä ehkä 3 - 4 % ja kukahan maksoi? Vielä puuttuu se hyvä ministeri ystävineen, joka mahdollistaa ASO-asuntojen muuttamisen omistusasunnoiksi.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101403 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
356 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15603 Luotu: 15.07.2023
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
500 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
331 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
92 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
312 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2671 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
64 Luotu: 11.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1071 Luotu: 15.07.2023
Kurun Hirsilinna säilytettävä
773 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5263 Luotu: 03.02.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
17 Luotu: 16.12.2024