IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Vieras |
/ #60 Ylimmät virat Suomessa08.08.2010 19:50Jos ei ole sanottu suoraan, niin on ainakin jo pitemmän aikaa varmaankin tiedetty ylimpien virkojen määrätyvän poliittisin perustein kunta- ja valtiotasolla. Tässä päätöksentekoinfrastruktuurissa on tunnettu ryhmäkuri-sana. Ryhmäkuri tarkoittaa sitä, että vaikka ylimpien virkojen haltija itse tuntee eettisesti tai moraalisesti tekevänsä väärin, hän kuitenkin tekee päätöksen poliittisen ryhmäkurin velvoittamana pitkin hampain. Päätöksentekijän korkean viran hinta on ryhmäkuri. Energia- ja aluepolitiikassa on voitu ohjata suuria rahoja maakuntiin ja paikallistason kuntiin. Nämä päätöksentekijät näkevät vain vision tavoitetilasta eikä heitä kokonaisuudessa kiinnosta paikallistason ongelmat. Turvetuotannon ongelmat ovat maanlaajuisia, silti päätökset ajetaan läpi varsin raskaista seurauksista huolimatta. Virheitä yritetään paikata kalatalous- ja kalanvviljelymaksuin esim. VaPo maksaa 1600 €/vuosi kalatalousmaksuja Siikalahden pilaamisesta Joutsassa. Itse turvetuotanto on miljoonaluokan bisnes VaPo:lle. Mitä hyötyä on siitä, että luonto pilataan bisneksen seurauksena ja haetaan Kemera-rahaa kosteikkojen perustamiseen Joutsaan ? Kemera-rahoitusta haetaan vesiensuojelun ja luonnon monimuotoisuuden perusteella Metsäkeskusten kautta (huom. maa- ja metsätalousministeri on keskusta-puolueesta). Ja ympäristöministerikin on keskusta-puolueesta, yllätys yllätys. Näistä ministeriöistä tulee se ylin johto sanomaan mitä tehdään paikallistasolla. Eikös se ministeri Mauri Pekkarinenkin ole keskusta-puolueesta ja aja energiapolitiikka keski-Suomessa; suuri energialaitos Jyväskylässä tarvitsee polttoturvetta Joutsan Havu- ja Pajusuolta, mutta millä hinnalla kuten tullaan näkemään. Se on totta, että on käytettävä parasta saatavilla olevaa tekniikkaa jätevesien puhdistamiseksi ja vahingonaiheuttajan tulee vastata näistä kustannuksista. Kesämökkeilijöiden päästöt ovat vain 1 %, maatalous on päästöiltään 50 % (typpi ja fosfori), mutta maatalouteen kuuluu muitakin toimintoja kuten kasvinviljelyssä käytetään myös turvetta kuten tuotantoeläinten allekin laitettavat kuivikkeet ovat nykyisin turvetta. Ainut todella suuri yksittäinen Siikaveden pilaaja on VaPo Oy. Miksi tehdä päätöksiä energiapolitiikassa, joista tuleva lasku jälkipolville on suuri ? Juhani Murto, Joutsa
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101569 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16300 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15933 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
400 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
255 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
164 Luotu: 16.12.2024