Katainen ja Kiviniemi, toimien luvallisuus ja ministerivastuulaki

Jouni Suonsivu
Adressin tekijä

/ #81 Vastaus # 80

02.11.2011 21:59

Viime aikoina adressi on edennyt, vaikka keväällä sitä käynnistäessäni pidin mahdollisena, että syksyllä olisi jo viisinumeroinen määrä allekirjoittaneita. Sellainen varmasti tarvitaan, että adressille voi odottaa julkisuutta oikeuskanslerille sen ojentamisen aikoihin. Julkisuus tässä asiassa on hyväksi, koska siten tästä parhaiten tehdään ongelma ja kuuma peruna vetoomuksen käsittelystä vastaaville ja tietysti vetoomuksen käsittelemille henkilöille.

Etenemiseen voimme vaikuttaa parhaiten antamalla vetoomusta eteenpäin ystäville, tutuille jne. FB:llä, tekstarilla, sähköpostitse, suullisesti. Eli puskaradiona, koska sinä tunnet ihmisiä, joita minä en, ja samoin kaikki muut tuntevat sellaisia joita sinä ja minä emme. Tämä etenee parhaiten ruohonjuurilevityksenä.

Onko pienintäkään mahdollisuutta...? Hyvä kysymys, johon minulla ei ole varmoja vastauksia. Kreikan kansanäänestyksen kanssa on samoin: emme tiedä tulevaa, mutta parhaamme voimme tehdä. Adressilla voimme tehdä Kataisen ja Kiviniemen menettelystä julkisen ongelman heille itselleen. Muutoin tiedän ainakin kaksi asiaan liittyvää, hyvin laadittua kantelua oikeuskanslerille tästä asiasta, mutta niiden varjopuoli on puuttuva näkyvyys yleisölle, jolloin ne voidaan helpommin vaieta kuoliaaksi.

Ne kaksi:

http://raunioilla.blogspot.com/2011/09/kantelu-oikeuskanslerille.html
http://fi-lib.blogspot.com/2011/05/kantelu-oikeuskanslerille-kiviniemesta.html