IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Jukka Hämäläinen |
/ #879 Re: Järki voittaa...28.10.2011 10:32#878: Taisto Holla, Mieskonmäki - Järki voittaa... Juuri näin. Tuossa uutisessa tullaan juuri samaan toteamukseen mitä täällä on esitetty moneen kertaan. Voi kuvitella mitä tuo valtava määrä metsäojituksia, tarkemmin ottaen 4 760 000 hehtaaria, on tuonut sitä kuuluisaa "mönjää" järvien pohjaan. Ja tuosta määrästä noin 1 000 000 hehtaaria kaiken lisäksi aivan turhaan ojitettua. Turvetuotannossa on vain noin 60 000 hehtaaria. Hieno asia että metsähallitus alkaa ennallistamaan tuota miljoonan hehtaarin suoalaa, joka ei ole tuottanut eikä tule tuottamaan sitä mikä oli asetettu tavoitteeksi. Toista on turvetuotanto, joka auttaa koko Suomen kansantaloutta osaltaan. Tuokin uutinen tuo selkeästi esille sen, että puhuttaessa turvemailta tulevista päästöistä on turvetuotantoon ojitetuilta soilta tulevat päästöt vain pieni murto-osa kokonaispäästöistä. Onhan liki viisi miljoonaa hehtaaria aivan eri suuruusluokkaa kuin kuusikymmentätuhatta hehtaaria. Katseet on viimeinkin käännettävä maa- ja metsätalouden suuntaan. Näiden päästöt ovat todella huikeita verrattuna turvetuotantoon. Luulisi että kaikkien intressissä on löytää ne todelliset saastuttajat, eikä vain syyttää jotain yksittäistä teollisuudenalaa eli turvetuotantoa. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16386 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1806 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101583 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15945 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
439 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
379 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
323 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
285 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
179 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
177 Luotu: 31.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
144 Luotu: 19.12.2024