Susan Kuronen - lopeta se avautuminen

Taidanpa olla Heikki Lumisen kanssa samaa mieltä siitä, että yhteiskuntamme on sairas, kun se päästää kaikenlaiset rajatapaukset mediaan oireilemaan meidän puolestamme.
Antti Lindströmille ja muillekin voi vain sanoa, että lapset eivät voi vanhempiaan valita, ja jos äiti romahtaa henkisesti, niin lapset joutuvat kärsimään. Ja se on tietysti hirveän ikävää. Susan Kurosen jollekin iltalehdelle antama lausunto "minulla ei ole mitään menetettävää" kertoo kaiken olennaisen: ihminen kokee, ettei hänellä ole mitään menetettävää, kun hän on niin masentunut, ettei pysty näkemään mitään muuta kuin sen, minkä on menettänyt. Masentunut ihminen, joka on henkisesti romahtanut, oli hän sitten yksilönä sympaattinen tai vastenmielinen. Kannattaa pitää tämä mielessään pikemminkin kuin kuvitella Susan Kurosta juonittelijaksi, joka yrittää "euron kuvat silmissään" hyötyä pieleen menneestä ihmissuhteesta.
Tuskin Kuronen sentään pääministeri Vanhasesta kovin vastenmielinen oli, kun jaksoi niukat vapaa-aikansa jakaa tämän kanssa yhdeksän kuukauden ajan. Rakkaus on sokea, sanotaan, pitäisikö lisätä, että pääministeri on vielä sokeampi. Jotain hyvin naiivia on siinä, että aikuinen merkittävässä asemassa oleva mies etsii itselleen seuraa vastakkaisesta sukupuolesta internetin välityksellä. En pysty tajuamaan sitä millään muulla tavoin kuin että Vanhanen on halunnut intiimiä läheisyyttä sitoutumatta ihmiseen ja tutustumatta häneen kaikessa rauhassa niin kuin ihmisiin yleensä tutustutaan. Kapakassa alkoholin avustuksella ihmisiin tutustuminen on paljon rehdimpää ja sieltä löydetyt ihmissuhteet usein kestävämpiä.