Koirakuiskaaja Cesar Millan pois TV:stä
Koiraansa motivoiva, ei alistava Vieras |
/ #29 Vanhentunut dominanssiteoria28.06.2010 16:43Caesar Millan pohjaa toimintansa pääosin dominanssiteorian pohjalle. Tämä teoria on vanhentunut ja se on alunperin perustettu tutkimuksiin vankeudessa elävistä susilaumoista, joissa on ollut jäseniä useista laumoista. Myöhemmin kun on tutkittu villejä susilaumoja (jotka koostuvat lähinnä isä- ja äitisudesta, näiden jälkeläisistä ja muutamista muista sukulaisista) ja villikoiralaumoja, on huomattu, että laumassa on kyllä aina johtaja, mutta johtajuus on hyvin joustavaa ja saattaa vaihdella eri yksilöltä toiselle erilaisissa tilanteissa sen mukaan kuka lauman jäsenistä soveltuu siihen parhaiten. Sudet ja koirat eivät myöskään luonnostaan alista toisia yksilöitä kellistämällä näitä kyljelleen. Alemman asemansa tunnustava koira painuu matalaksi tai pyörähtää itse kyljelleen alistumisen merkiksi. Ylemmässä asemassa olevan ei tarvitse siis fyysisesti koskeakaan alistujaan. Koirilla ei myöskään ole mitään synnynnäistä tarvetta päästä laumassa korkeimpaan asemaan, eivätkä ne aktiivisesti koko ajan joka teollaan yritä pönkittää omaa asemaansa. Uskon, että Millan itse toimii kuten uskoo parhaaksi olevan. Hän on karismaattinen ja helposti lähestyttävä henkilö, joten mielelläni näkisin millaisen ohjelman hän saisi aikaan, jos hän tutustuisi palkitsemis- ja motivoimismetodeihin koulutuksessa ja alkaisi käyttää ennemmin niitä. Kannattaa joskus katsoa Koirakuiskaajan jaksoja ilman ääniä ja tarkkailla koirien ruumiinkieltä. Hyvin usein huomaa niiden olevan stressaantuneita ja pelokkaita ja turvautuvan agressiivisuuteen vasta kun niillä ei ole muuta vaihtoehtoa tai koska niiden ruumiinkieltä ei ole osattu lukea ja näin opetettu koiralle, että sen rauhoittavat tai varoittavat signaalist eivät merkitse mitään. Jos koiran hyökkäyksen jälkeen Millan sitten painaa koiran maahan ja pitää sitä siinä kunnes koira on "calm and submissive", voi useista koirista huomata, että ne ovat yksinkertaisesti vain niin peloissaan, että ovat kokonaan sulkeutuneet omaan kuoreensa. Usein ongelma ei siis poistu vaan saattaa jopa pahentua, kun koirasta tulee entistä pelokkaampi ja sitä myötä se saattaa alkaa purkaa pelkoaan käyttäytymällä agressiivisesti. Tässä muutamia linkkejä tutustumisen arvoisille englanninkielisille sivuille, jotka käsittelevät dominanssiteoriaa: http://www.apdt.com/about/ps/dominance.aspx http://www.apdt.com/petowners/choose/dominancemyths.aspx http://www.urbandawgs.com/divided_profession.html http://www.theotherendoftheleash.com/the-concept-formerly-described-as-dominance Jos joku kaipaa lisää lukemista aiheesta, linkkejä on listattuna mm. täällä: http://community.livejournal.com/dogsintraining/541715.html |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19954 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1803 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
178 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
170 Luotu: 13.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
662 Luotu: 22.03.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
155 Luotu: 13.04.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Kyöpelinvuori-munat takaisin kauppoihin
106 Luotu: 18.04.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
115 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
407 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
229 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2846 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
591 Luotu: 13.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
56 Luotu: 12.04.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
422 Luotu: 09.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11252 Luotu: 03.02.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
115 Luotu: 06.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
952 Luotu: 13.12.2024
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
34 Luotu: 18.04.2025
Prisma Koivukylään!
174 Luotu: 10.04.2024