Ympäristön puolesta Talvivaara Oy:n kaivostoimintaa vastaan.


Vieras

/ #18

16.10.2011 11:44

Nyt on viimeinen aika vaikuttaa siihen, että Talvivaara Oyj tuntee vastuunsa, toisinsanoen vastaa kaivoksen suunnittelu- ja lupakäsittelyvaiheessa antamistaan lupauksista. Myös Kainuun ELY -keskuksen on ryhdistäydyttävä, koska esimerkiksi nyt väistyvä toimitusjohtaja Pekka Perä on vedonnut esim, YLE aamu-tv haastattelussa siihen, ettei näyttöä lupa-arvojen ylittävistä ympäristöhaitoista ole eli antaa ymmärtää että Talvivaara Oyj on toiminut lakienja asetusten sallimissa puitteissa.