5-viikkoiset koiranpennut ovat liian nuoria erotettavaksi emostaan
Adressin tekijä |
/ #2108.06.2010 22:21Montako pentuetta anonyyminä kirjoittava Vieras on kasvattanut ja missä olosuhteissa?
Minä olen kasvattanut kahdeksan pentuetta, eikä yhdessäkään pennut ole rääkänneet emoaan. Minulla on ilmeisesti harvinaisen tervepäisiä ja hyvät äidinvaistot omaavia narttuja, koska ne kykenevät täysin itsenäisesti opettamaan pennuilleen, että emoa ei kiusata. Ellei emon anneta opettaa tätä pennuilleen, kärsivät pentujen uudet omistajat sen nahoissaan - tälläiset pennut tuppaavat käyttämään hampaitaan enemmän, koska puremisenesto ei ole kehittynyt riittävästi emon ohjauksessa.
Jos pennuilla on asiat hyvin, eli riittävästi aktiviteetteja, ne eivät pura energiaansa emoonsa tai rääkkää emoaan. Ne kasvattajat, jotka väittävät pentujen kiusaavan emonsa hengiltä, eivät luultavasti kiinnitä riittävästi huomiota pentujen virikkeisiin. Jos pennut saavat riittävästi ulkoilua, ihmiskontakteja, leikkikaluja ja tekemistä, ne jättävät emon rauhaan sen jälkeen, kun emo on ne vieroittanut. Ne toki oppivat jatkuvasti emolta koirien käyttäytymistä, mutta tekevät sen sivistyneesti, ei emoa rääkäten.
Mutta kaipa sellaiset penturaukat, jotka elävät eristyksissä pentulaatikossa tai kennelissä, purkavat energiaansa väärään kohteeseen, eli emoon. Siinä voi kasvattaja katsoa peiliin ja miettiä, mitä tuli tehtyä väärin, kun pennuilla ei ole muuta purkautumiskohdetta kuin emo.
Pennut tarvitsevat tuntikausia päivässä ihmisen antamaa toimintaa (ulkoilu, leikkiminen, käsittely, uusiin ihmisiin tutustuminen, ruokailu, puruluiden syöminen jne). Ilmeisesti Suomessa on paljon kasvattajia, jotka tähän eivät kykene tai halua kyetä - siitä on todisteena nämä väitteet siitä, että pennut rääkkäävät emonsa hengiltä, ellei emoa eroteta pennuista niiden ollessa viisiviikkoisia!
Mitenköhän moni luonnossa elävä koiraeläin dumppaa pentunsa niiden ollessa viisiviikkoisia siksi, että pennut rääkkäävät emoaan? Hieno on sellainen jalostustyön tulos, jos ihminen on tähän kyennyt. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
259 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024