Kannabis lailliseksi
Jaakko Mäki Adressin tekijä |
/ #1919 Re: Hyvä kannanotto08.06.2010 12:59#1918: Kimmo Tamminen - Hyvä kannanotto "Siis taas hyvä copypaste." Totta. Hyvä postaustapa olisi laittaa linkki ja tiivistelmä. "Kannanottohan on parasta mihin SKY pystyy." Jonkun on sanottava jotain. Onneksi edes joillain ihmisillä on siviilirohkeutta ottaa kantaa aiheesta. "Jutun mukaan viime vuonna Suomessa 5605 henkilöä joutui huumerikolliseksi kieltolain ja jopa kannabiksen käytön takia. On se kuitenkin hienoa, että viranomaiskoneisto antaa joka rintamalla verorahoille vastinetta. Voi teitä, jotka olette osa tuota vastinetta." Eli siis sinun mielestäsi on hyvää verorahojen käyttöä että vaarattomia ns. 'rikollisia' jahdataan. Siis ihan oikeastiko poliisin pitäisikin käyttää hampuusien jahtaamiseen voimavaroja joita voitaisiin suunnata esim omaisuus- ja väkivaltarikollisuutta vastaan. "Onhan se ikävää, kun pikasakon lisäseuraamuksena voi olla työpaikan tai opintopaikan menetys, ajokortin epääminen eli ongelmien lisääntyminen ja syveneminen. Ollapa samat seuraamukset myös parkkisakosta. Saataisiin lisää asennetta myös virheelliseen pysäköintiin!" Tuossahan muuten on hyvä vertauskuva, minkähänlainen olisi kansan reaktio kun ylinopeus tai väärinpysäköinti johtaisi rikosvälineen takavarikointiin.. Pointtina on juuri se täysin kohtuuton rangaistus suhteessa tekoon. Siis on oikein että henkilön elämä voidaan joissain tapauksissa käytännössä tuhota hänen syyllistyessään rikokseen jolla ei ole uhria? "Kannanottoon kirjattu väite lainsäätäjien tahdon vastaisesta viranomaiskäytännöstä on paljon yliampuva. Sellaista ei voi olla, sillä sellaisen ilmeneminen johtaisi välittömään viranomaiskäytännön muuttamiseen lailliseksi. Lait kun perustuvat kansainvälisiin sopimuksiin ja valtion perustuslakiin ja Suomessa niitä noudatetaan." Onhan tuosta oikeusministeriössäkin itketty välillä kun poliisi tekee niinkuin haluaa käräjäoikeuksien tuella.. Välillä olen hiukan kateellinen sinulle, haluaisin itsekin samanlaiset ruusunpunaiset lasit joiden läpi katsella maailmaa. "Haloo, onko täällä ketään, joka kuvittelee hyötykäyttävänsä hamppua ruokana? Mitä ovat kieltolain väitetyt todella korkeat oheisvahingot? Entä mitä ovat ne pienemmiksi väitetyt hyödyt? Millä niitä voi mitata?" Argh. Hamppu olisi hyvä ruoka- ja hyötykasvi. Siitähän tässä mesotaan kun sen hyödyntämisestä tehdään vääntämällä vaikeaa. Kieltolain oheisvahinkoihin voidaan lukea mm. nämä edellämainitut hampuusit joilta lähtee koulu/ura alta jointinlussuttamisen takia, hyvän rahoitusmahdollisuuden antaminen järjestäytyneelle rikollisuudelle, omaisuusrikokset joita kovempien aineitten käyttäjät tekevät hankkiakseen aineensa*, verovarojen ja poliisin työvoiman turha tuhlaus, ja myöskin lain kunnioituksen yleinen heikkeneminen varsinkin nuorten keskuudessa. * Tämä kyllä hiukan asian vierestä, harvempi hampuusi tekee keikkaa rahoittaakseen polttelunsa.. Mitä hyötyihin tulisi niin juuri tuo rahasampo joka siirtyisi kriminaaleilta valtiolle, lääkekäyttäjien aseman helpottuminen ja se että kannabiksen käyttäjät saataisiin erotettua kovemmasta douppiporukasta. "Tottakai juuri kannabiskieltolain takia markkinoille tulee uusia huumaavia yhdisteitä. Se ei tietenkään vaikuta, että uusikin aine tuo riskin ottajalle helppoa rahaa. Tuota riskin suuruutta eduskunta tosin pikapikaa säätelee, kuten juuri on nähty." Viittaatko näihin synteettisiin kannabis-analogeihin(spice et.al) vai ns. design-huumeisiin yleensä? joka tapauksessa pointti on se että ilman kieltolakia näitä tutkimuskemikaaleja, joiden pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedetä mitään, ei kiskoisi muuta kuin muutama vannoutunut psykonautti. Erilaisia psykoaktiivisia aineita voidaan syntetisoida käytännössä rajaton määrä, kiellä yksi ja toinen analogi on jo valmiina.
""Yhteiskunnan tulisi pitää huolta ikärajoista ja laadun valvonnasta eikä syrjäyttää omia kansalaisiaan." Juuri se on kieltolain tarkoitus!" Siis kaupan pitäminen maan alla parantaa ikärajojen ja laadun valvontaa? Ja syyllisten poistaminen opiskelu- ja työelämästä vähentää syrjäytymistä? Taidat olla töissä totuusministeriössä? "Kannabiksen verottaminen ja julkinen valvonta eivät millään vähennä viranomaistyötä. Aine vaan tulisi monille myyntihyllyille valvottavaksi, ostettavaksi, varastettavaksi, välitettäväksi ja lopputuloksena voi olla vain aineen lisääntyvä käyttö. Se tuskin olisi lisääntyvä hyöty." Ehkä. Hyvin painokas ehkä. Tietysti voidaan miettiä sitä että kumman valvonta olisi vähemmän työlästä, liikemiesten vai rikollisjärjestöjen? Myöskin jos kannabista verotettaisiin niin valvontakulut voitaisiin kattaa näillä verotuloilla.. Tuo lisääntyvä käyttö on aika monipiippuinen asia.. Tilastollisesti määritelty käyttö tietysti lisääntyisi räjähdysmäisesti kun porukka uskaltaisi tulla kaapista ulos mutta en usko että puhut siitä. Moni kylläkin saattaisi korvata korvata alkoholinkäyttöään osittain tai kokonaan hampulla(IMHO ei huono juttu) mutta se että kannabis tulisi alkoholin päälle on tullut jonkun päästä joka ei hampusta tiedä mitään. Suurella osalla porukkaa viinaa ei yksinkertaisesti tee mieli pilvessä ja joka tapauksessa blaadatessa ei yksinkertaisesti kykene imuttamaan viinaa samalla volyymillä kuin normaalisti. *Tämä viesti ei muuten voi olla heti aiheeseen liittymättömänä poistettu.* Arvasinkin että jotain kommenttia tulee. Jos kiinnitit yhtään huomiota poistamiini viesteihin, ne käsittelivät jotain aivan muuta kuin kannabiksen laillistamista suomessa. En minäkään mene esimerkiksi tuonne asekontrollia vastustavalle adressille kauhistelemaan tankkeja ja kemiallisia aseita..
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1803 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
562 Luotu: 13.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101349 Luotu: 27.09.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
493 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
315 Luotu: 18.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
313 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
304 Luotu: 10.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
128 Luotu: 13.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15375 Luotu: 15.07.2023
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
60 Luotu: 19.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2658 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
608 Luotu: 24.11.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1069 Luotu: 15.07.2023
Kurun Hirsilinna säilytettävä
772 Luotu: 30.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
58 Luotu: 11.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
202 Luotu: 07.12.2024