Sairaanhoitajat pois palkkakuopasta!

Olen anestesiahoitajana keskisuuren sairaalan leikkausosastolla etelä-Suomessa. Olen opiskellut yhteensä 7,5 vuotta (lähihoitaja, sairaanhoitaja AMK ja erikoistumisopinnot). Olen työskennellyt alalla ensimmäisten opintojen jälkeen koko ajan (äitiyslomat alle vuoden mittaiset). Työ on 3-vuorotyötä, mielelläni tekisin paljon "erikoisvuoroja" eli mistä saa enemmän rahaa "huonon ajankohdan" vuoksi, koska huolehdin ainoana aikuisena taloutemme kuluista. Olen ollut niin pitkälle esimerkiksi juhannukset ja joulut työssä kun muistan. Mielelläni toki olisin perheenikin kanssa, mutta raha on vain otettava sieltä mistä sitä saa. Näistä "rahavuoroista" käykin melkeinpä tappelu, kun enemmän halukkaita kuin vuoroja.

Työpäivät keskittyvät lähinnä klo 8-16 väliselle ajalle, milloin elektiivisiä (=suunniteltuja) leikkauksia tehdään. Ikinä et voi töihin mennessäsi tietää minkälaiseen työpisteeseen päädyt. Työnantajan puolelta on hirvittävä paine aloittaa leikkaus pian ja usein aika kohtuuttomilla aikavaatimuksilla. Haluan kaikesta väsymyksestä ja turhautumisesta huolimatta hoitaa työni hyvin, enkä ole valmis ottamaan potilasturvallisuuden suhteen riskejä, jotta potilaan saliintulo- tai anestesian alkuajat näyttäisivät paremmilta. Esimiestasolla aikoja tutkiessa voi olla hankalaa käsittää mitä kaikkea työtä tulee tehdä potilaan ja leikkauksen vuoksi, mikä ei näy ajoissa. Aamulla ennen töihinlähtöä pitää syödä hyvin ja muistaa käydä ainakin pariin kertaan vessassa (tietenkin ennen työajan alkua, ettei se vain viivästytä päivän kulkua). Useammin kuin satunnaisesti ei ole riittävästi henkilökuntaa (joko poissaolojen vuoksi tai sitten vain ei ole riittävästi kun liian monta leikkaussalia pitää saada auki toimimaan), ja leikkaukset ovat pitkiä tai niitä täytyy ehtiä tekemään peräkkäin ja ensimmäinen tauko on hyvin usein lähempänä kahta. Siinä kun valvot potilasta jatkuvasti 6 tuntia ilman wc, juoma tai ruokataukoa, ja koitat pysyä lämpimänä viileässä leikkaussalissa, on aika väsynyt tauolle päästessään. Anestesiahoitaja on tietenkin viimeinen tauolle pääsijä, leikkauksen loputtua potilas täytyy vielä herättää, siirtää vuoteeseen leikkaustasolta ja siirtää heräämöön. Hoidon jatkuvuus varmistetaan ja kerrotaan raportti heräämöhoitajalle, tämä voi viedä aikaa. Anestesiahoitaja on myös se ensimmäinen kuka aloittaa potilaan kanssa, joten joskus muut leikkaussalihoitajat ovat ehtineet jo syödä tässä välissä ja odottavat että potilas haettaisiin, kun anestesiahoitaja vasta pääsee tauolle.

Leikkaussaleissa toiminta jatkuu niin pitkälle kun työaikaa riittää, ja melkein aina viimeisillä minuuteilla yrittää vielä ehtiä hoitaa pakolliset tehtävät ja täydentää salin, että se olisi taas seuraavana aamuna valmis seuraavaa varten joka ei ehdi hakea päivän aikana puuttuvia tavaroita.

Minulla on vielä ainakin 30 vuotta työuraa jäljellä, vaikeaa on käsittää miten selviää edes hengissä siihen asti. Työstä aiheutuva stressi ja valtava väsymys varmistavat sen, että työn ulkopuolella ei jaksaisi tehdä enää yhtään mitään.
Palkka on sen huono, että pakollisten laskujen (emme asu pääkaupunkiseudulla), tässä kuussa maksettavien vakuutusmaksujen ja toisen lapsen harrastusmaksun 100€ (joka maksetaan kerran vuodessa) jälkeen tilille jää noin 160€. Tämä oli siis helmikuun tilanne, kun en jaksanut taistella riittävän hanakasti "rahavuoroista" ja palkka oli käytännössä pelkkä peruspalkka. Joinakin kuukausina onnistaa enemmän. Ei tätä pysty enää huumorilla ottamaan! Tuntuu todella pahalta että kaikkensa antaa ja tyhmänä vielä haluaisi työtä ja työpaikan ilmapiiriä kehittää toimivammaksi. Olenko jotenkin ahne kun toivoisin kuitenkin eläväni tällä palkalla?