Adressi Israelin tueksi!

Toiminnanjohtaja, tutkija Jorma K. Ahonen, kuinka kaikki sai alkunsa?

Menin ihan muun asian takia raamattukouluun, mutta elämäni muuttui aivan täydellisesti. Sen jälkeen olen vain tutkinut juutalaisen kansa vaiheita, kerännyt materiaalia ja tehnyt työtä juutalaisen kansan hyväksi. Näky, minkä sain, on täyttynyt.

Raamattukoulussa – se oli sisäoppilaitos - meillä nuorilla oli tapana kokoontua iltaisin rukoilemaan, että mitä meistä tulee isoina. Joistakin tuli lähetyslentäjiä, lähetyssaarnaajia, pastoreita – minusta tuli tämmöinen tutkija. Vuonna 1982 menin päivälevolla omaan huoneeseeni. En tiedä, olinko unessa vai valvetilassa, mutta näin näyn. Jouduin syvään luolaan, joka meni koko ajan alaspäin. Sinne mahtui näitä 3-4- kerroksisia kerrossänkyjä kummallekin puolelle käytävää ja silti se oli avara. Näin ihmisiä sängyissä, enkä tiennyt keitä he olivat. Myöhemmin huomasin näyssä yhdellä kipan päässä. Silloin minulla välähti, että nämä ovat juutalaisia.

Siellä oli sairaita ja kuolleita ihan silmin kantamattomiin. Oli juuri kuollut pieni tyttö. Minun kävi häntä sääliksi, polvistuin hänen viereensä ja laitoin käteni hänen vatsansa päälle. Yhtäkkiä tyttö nousi ylös. Hänellä oli isot, ihmettelevät ja iloiset, ruskeat silmät. Yhtäkkiä luolassa tuli suuri riemu.


Sain raamattukoulussa läksyksi kuolleet luut, enkä tiennyt yhtään mitään, mitä se tarkoittaa. Tämän jälkeen tajusin, että tämä on Isrealin kansa, joka oli juuri saanut itsenäisyyden ja sai muuttaa omaan maahan. He olivat onnellisia, vaikka heillä oli ollut runsaasti murhetta ja ihmisiä oli kuollut paljon. Sitten ymmärsin jo kuolleitten luiden – joista puhutaan Sakarjan kirjassa - merkityksenkin.

Minulla oli siihen aikaan pieni rakennusliike ja ensimmäinen työ oli, että lähdettiin Itävaltaan, Wieniin, remontoimaan vanhaa Jugend-taloa. Teimme siitä juutalaispakolaisten vastaanottopaikan. 1980-luvun alussa Venäjän juutalaiset eivät saaneet mistään muualta mennä Israeliin kuin Itävallan Wienin kautta. Osa jäi Itävaltaan, osa meni Amerikkaan, mutta suurin osa tulijoista meni Israeliin. Kävimme asemalla näitä ihmisiä vastassa. He eivät saaneet Venäjältä lähtiessään ottaa kuin yhden pienen kassillisen tavaraa. Esim. korut piti luovuttaa tullille. Heillä ei ollut mitään. Me annoimme heille sen alun, mitä he silloin tarvitsivat. Lennätimme heidät Israeliin ja maksoimme matkat.

Olen 30- vuotta kerännyt materiaalia näyttelyyn kansainvälisistä huutokaupoista eri puolilta maailmaa, esim. Saksasta, Israelista, Englannista, Ranskasta, Puolasta ja Venäjältä. Näyttely on kiertänyt Suomessa ja Baltian maissa. Kutsuja näyttelystä on tullut USA:sta ja Venäjältä esim. Moskovasta, mutta en ole lähtenyt, koska näyttelyn siirtämisessä on kova työ.

Teksti: Marja-Leena Kortelainen