Vastustamme Uuteenkaupunkiin kaavailtavaa vastaanottokeskusta.
Vieras |
/ #188 sukupuolten tasa-arvo07.12.2015 19:12Sen lisäksi, että vokin ylläpito on aivan järjettömän kallis hanke, tulee se muuttamaan elinympäristöämme olennaisesti koska islaminuskoiset eivät halua elää meidän normiemme mukaisesti. Koraani oheiskirjoituksineen ja sharia määrittelevät sen mikä on oikein ja mikä ei. Muslimit pitävät myös tiukasti kiinni perinteistään ja uskomuksistaan ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että he pitävät omia tapojaan ja uskontoaan parempina kuin länsimaissa yleisesti tunnustettuja periaatteita kuten demokratiaa ja tasa-arvoa. Jokainen, joka on seurannut uutisia laajemmalti, lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja matkustellut maailmalla tietää tämän ikävän tosiasian. Tänne tulevat miehet ovat aivan eri ihmisiä kuin ne, joita te turistit kohtaatte etelän lomakohteissa tai joiden kanssa te asioitte kebab-ravintoloissa. On ihan käsittämätöntä, että jotkut naiset yhä kuvittelevat, että ongelmia ei synny ja kaikki jatkuu sopuisana niin kuin aina ennenkin. Naisten ja tyttöjen elämä Ukissa ei siis todellakaan jatku samanlaisena jos tänne rantautuu satoja miehiä; aikuisia ja niitä vähän nuorempia, partaa kasvattavia alaikäisiä turvapaikanhakijoita. Heidän asenteitaan ei muuteta SPR:n kurssituksella eikä hyvää tarkoittavalla ohjeistuksella. Naisten ja lasten turvallisuus heikkenee väkisinkin kun kaupungissa oleilee satoja naisia vailla olevia miehiä kulttuureista joissa naista, ja etenkään länsimaista naista, ei arvosteta pätkän vertaa. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16396 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1807 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101586 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15961 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
451 Luotu: 31.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
393 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
324 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
293 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2738 Luotu: 01.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
184 Luotu: 31.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
184 Luotu: 16.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
169 Luotu: 19.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
138 Luotu: 13.12.2024