EI Kuusamon Kitkajärven Kouvervaaran ja Vasaraperän Simonkorven ja Peurasuon uraanikaivoksille


Vieras

/ #22

18.11.2015 17:19

Olen seurannut Ranualla Suhangon alueen pompottelua ja en ole hetkeäkään ollut sen kannalla. Nyt suunnitellaan Ranualla sijaitsevan Simojärven alueelle timanttikaivosta vaikka järvi on Natura-aluetta. Pohjoisessa testataan myös Vuotos- hanketta siinä mielessä, että pitääkö entiset päätökset ja Natura- päätökset. Sodankylän Viiankiaapa taitaa mennä saman tien sillä ei sille ole kuin yksi puolustaja paikkakunnalla. Suo oli niin arvokas suojelukohde, että omistajatkin saivat kulkea vain pitkospuita pitkin. Enemmän kansainvälistä julkisuutta.
Jonkun olisi jo aika muistuttaa "Brysseliä" siinä, että täällä ei oikein tosissaan välitetä Natura- alueiden päätöksistä. Eivät politikot tiedä Århusin sopimuksesta sanaakaan.
Luonto on meillä vain lainassa eikä se anna virhettä anteeksi.