Salaa vanhemmilta-lakiesityksen vastustaminen
Mirjaleena Isoaho Adressin tekijä |
/ #15 Tämä on uusin kirjoitukseni rokotteista15.11.2009 00:40Ensinnäkin pahoitteluni tekstin pituudesta, mutta se on verrannollinen asian tärkeyteen. Sosiaali- ja terveysministeriön lakiesityksessä, jossa lapset halutaan lääketieteellisiin tutkimuksiin ilman vanhempien lupaa tai että vanhempia edes siitä informoidaan, avautuu todisteena maailma, minne meitä ollaan viemässä. Tänään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin infektiolääkäri Jukka Lumio uskoo, että ensi syksynä on vuorossa uusi H1N1-epidemia, mikä tarkoittaa, että uusi show kuolleisuustilastoista ja kuolemanpelon lietsomisesta alkaa jälleen. Sen lisäksi meillä voi olla ties kuinka monta pandemiauhkaa tulossa. Nyt jokaiselle suuhun avainkysymys: Mitä lääkärisi tietää nanoteknologiasta? Voin vastata tämän hetken tilanteesta. Suurin osa ei tiedä mitään, jopa yhtään mitään. Minäkään en tiennyt ennen. Oletteko te kuulleet keskustelua julkisuudessa nanolääketeollisuudesta? Minä en ole. En ole myöskään yleislääkärinä kuullut yhdenkään tahon puhuvan nanolääketeollisuudesta, varsinkaan nanorokotteista, sen nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Mutta jotta mielenkiintonne (jota tarvitaan) heräisi, lainaan puoluejohtaja T. Soinin tapaa esittää asia: Missä nanolääketeollisuustutkimus maailmassa siellä GlaxoSmithKline Missä GlaxoSmithKline siellä rokotteet Missä rokotteet siellä ihmiset, varsinkin lapset Missä ihmiset ja lapset siellä lainsäädäntö Missä lainsäädäntö siellä poliittinen eliitti Missä poliittinen eliitti siellä GlaxoSmithKline Missä GlaxoSmithKline siellä miljardien bisnekset Missä miljardien bisnekset siellä veronmaksajat, jotka laskun maksavat Hyökkäämällä ainoastaan GlaxoSmithKlinea kohtaan en näkisi metsää puilta. Kaikkien alojen monikansalliset yhtiöt ovat omalla tahollaan samassa veneessä. Mutta keskityn yhteen asiaan kerrallaan, koska GSK hallitsee tällä hetkellä Suomessa. Mikä on nano? Nano on kerrainnaisyksikkö. Nanometri on metrin miljardisosa eli 0.000 000 001 metriä ja kaikki maailman nykyinen tuhansien miljarien nanotutkimus ja nanoteollisuus askartelee tämän mittatason aineilla. Nanoluokan hiukkaset, joita voidaan kehittää lukemattomista eri aineista mm. hiilestä, ovat niin pieniä, että ne kulkeutuvat ihmisessä solukalvojen läpi ja osa niistä muuntuu reaktiiviseksi eli ”ärhäköiksi” tuntemattomasta syystä. Vaikka nanohiukkanen ihmisessä pääseekin solukalvojen läpi, niin siitä huolimatta ne voivat myös kertyä ihmiseen, kuten isoveljensä asbesti, joka on tuhat kertaa suurempi. Toisaalta taas nämä pienet hiukkaset voivat kulkeutua iho-, keuhko-, limakalvosolujen läpi poispäin ihmisestä: jos ne pääsevät sisään, ne pääsevät myös ulos leviten ympäristöömme ja muihin ihmisiin., Varhaisin teknologiassa käytettävä luontainen nanohiukkanen on noki, jonka on arveltu aiheuttavan satoja kuolemia Suomessa . Rokotteena noki tuskin olisi yhtään terveellisempi. (http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article302271.ece ) En ole tiedettä vastaan muutoin kuin silloin, kun siitä on korruption kautta tehty valtapeliä, nykyisin valtapeliä maailmanherruudesta kansalaisia ja heidän valtioitaan vastaan. Vastaus kysymykseen, kuinka nopeasti tieteen pitäisi kehittyä -”kehityshän” on ollut huimaa – on se, että tieteen kehittymisen vauhti on sopiva, kun sen kehittyminen ei perustu keinottelutalouteen eikä maksimaaliseen voiton tavoitteluun ja on ympäristöstään sekä toisistaan huolehtivien kansalaisten, siis ei korruptiolla valtansa saaneen poliittisen eliitin ja sen säätelemän puoluekurin, aktiivisen lainsäädännön alaista. Muussa tapauksessa kehitys on ihmisyyden ja ympäristön vastaista eli negatiivista. Maailmanlaajuisten uhkakuvien kehittely on käytännössä monikansalliseen teollisuuden intresseihin luotuja ongelmia. Todellisia ongelmia ei haluta ratkaista, ennen kuin ainoaksi ratkaisuksi on saatu kehitettyä maailman hallitus ja sen toimet, jotka sisältävät heille yksinvaltiuden maailmanvaltaan. Yksilötasolla ihmiselle luodaan yhä uusia ja uusia tarpeita, jotka pitävät yllä alituista tyytymättömyyden tunnetta ja saavat ihmiset haluamaan yhä enemmän ja enemmän. Lainaan Työterveyslaitoksen artikkelia ”Nanoteknologiat ja nanopartikkelit –hyöty vai uhka terveydelle? : …Tutkimus on kohdistunut etupäässä (nano)teknologian kehittämiseen ja uusien nanopartikkeleiden tuottamiseen ja karakterisoimiseen teollisia sovelluksia varten. Terveys- tai turvallisuusvaikutuksia ei ole juurikaan tutkittu.” http://www.ttl.fi/Internet/Suomi/Tiedonvalitys/Verkkolehdet/Tyoterveiset/2006-03/8.htm Lainaan jälleen Työterveyslaitosta: ”Asbestikuidut ovat ohuita, noin 0,05-3 µm paksuisia kuituja ja ne pääsevät keuhkoissa keuhkorakkuloihin asti. Kaikki asbestilajit ovat terveydelle vaarallisia. Asbestipölylle altistuminen aiheuttaa asbestoosia, keuhkosyöpää ja keuhkopussin mesoteliomaa sekä eräitä muita sairauksia ja keuhkomuutoksia. Asbestin aiheuttamilla sairauksilla on pitkä, 10 – 50 vuoden viive altistumisen alkamisesta sairauden ilmenemiseen”. Tämä pohjustukseksi seuraavalle: Kuten ”missä-siellä” osiosta voitte päätellä GlaxoSmithKline on terästäytynyt rokoteteollisuudessa, siinä missä mm. Baxter, Sanofi-Aventis ja Novartis. Heidän ainoa olemassaolonsa tarkoitus on tuottaa maksimaalista voittoa. Nykyiset ”kilpailutalouden” keinot siihen ovat seuraavat: 1. Nanorokoteteknologia on halpaa ja tehokasta, kallista virusta tarvitaan vähemmän nanokokoisten adjuvanttiliuosten avulla. Ensimmäiset nanorokotemallit ovat olleet valmiit jo parisen vuotta sitten lukuunottamatta laajoja ihmiskokeita. Nanoadjuvantit kuljettavat rokotuksen jälkeen minuuteissa itsensä ja halutun aineksen, esimerkiksi viruksen osan, haluttuun kohteeseen kuten imusolmukkeisiin suurina pitoisuuksina. http://www.fiercebiotech.com/press-releases/nano-vaccine-hepatitis-b-shows-promise-third-world http://www.in-pharmatechnologist.com/Materials-Formulation/Nano-needles-make-injections-painless 2. Jotta hyvin kalliit nanohiukkasten sivuvaikutustutkimukset (jotka voisivat vaatia haittavaikutustutkimuksia 10-50 vuotta tai jopa enemmän) voidaan ohittaa, tarvitaan sopivia maailmanlaajuisia muutoksia ja uhkakuvia, jotka meille on järjestänyt World Health Organisation muuttamalla viime toukokuussa pandemian määritelmää; enää ei tarvita pandemiassa huomattavaa kuolleisuutta, eli kausi-influenssakin on nyt myös pandemia. WHO:n ohjeistukset eivät ole VIELÄ maailman laki, mutta lain tapaan noudatettavia. (http://www.who.int/csr/disease/avian_influenza/phase/en/index.html ) 3. Lääkkeitä valmistavat tehtaat pidetään salaisina (liikesalaisuus) ja ne sijaitsevat mahdollisesti köyhissä maissa, joissa ei ole työterveyshuoltoa, eikä lainsäädäntöä siltä osin. TV:ssä voimme nähdä joskus lääketeollisuuden propagandaohjelmia tietämättä mitään silti todellisuudesta. Läpinäkyvä valvonta on mahdottomuus. 4. Tarvitaan kuoleman ja sairauksien pelkojen lietsomista jokaisen maan terveysministeriöiden ja median taholta. 5. Jos ihmiset pääsevät lähemmäksi elämän ydintä eivätkä pelkäisikään niin paljoa kuolemaa ja elämää itseänsä, heillä on käytettävissä järeitä biologisia aseita, jotka jo I maailmansodan jälkeen kiellettiin (tästä aiheesta minulla on hypoteesi, jonka esitän myöhemmin). Me voisimme verrata tarvittavia lääketieteellisiä nanorokotetutkimuksia siihen, että joukolle ihmisiä annetaan asbestia hengitettäväksi ja sen jälkeen seurataan ihmisen terveydentilaa jopa viisikymmentä vuotta. Tästä vertauksesta voimme päätellä, että todennäköisesti jopa kaikki ihmiskokeet ovat epäeettisiä ja jos niitä pystyisi jollakin tavalla pitämään eettisinä, tutkimukset tulisi kestää kymmeniä vuosia. Lähes kaikki nanohiukkaset ovat keinotekoisesti tuotettuja ja aiheuttavat ympäristöllemme yhä suuremman ongelmajätekuorman. Keinotekoiset nanohiukkaset eivät katoa, vaan kertyvät yhä laajemmissa mittakaavoissa luonnonkiertokulkuun, jonka seuraukset voimme nähdä ainoastaan pahimmissa painajaisissamme. Mutta mitä opetti minulle Salaa vanhemmilta lapset lääketieteellisiin tutkimuksiin -lakiesityksen vastustaminen, kun odotin kaikkiin medioihin tehdyn mielipidekirjoitukseni massapostituksen jälkeen median ottavan yhteyttä tai tarttuvan edes äärettömän tärkeään asiaan heti. Vain muutama lehti sen julkaisi ja yksi aiheesta henkilökohtaisesti huolestunut tv-toimittaja otti yhteyttä, mutta perui haastattelun myöhemmin saamiensa ”orderien” vuoksi (vrt. New World Order). Kului lähes kaksi viikkoa ennenkuin yhtenä päivänä Turun sanomien artikkelin perusteella huomattava määrä medioita julkaisi jutun aiheesta, tällöin STM:öön lähetettävien kansalaislausuntojen lähettämiseen oli jäljellä enää kaksi päivää. Tällöin julkista keskustelua hallitsi median valitsemat tahot, eikä meidän aktiivisten ”nettikansalaisten” mielipiteet ja halu vaikuttaa. Sain sanoa kaksi lausetta YLE:n Päivän peilissä. Kaksi lausetta oli asian kansalaiskeskustelun osuus mediassa. Miksi ohjelma peruttiin, oli se, että olin aloittanut haastattelua odotellessa ”Salaa vanhemmilta”-adressin avulla netissä tiedon levittämisen Jyrki Kuoppalan ohella hänestä silloin vielä tietämättä ja että Iltasanomat oli yksi mielipidekirjoitukseni julkaisijoista ja he olettivat, että kaikki mediat ottavat nettilevinnäisyyden ja Iltasanomien mielipidekirjoituksen vuoksi yhteyttä, ennen kuin heidän ohjelmansa tulisi ulos tietäen, että ne kaikki muut mediat olivat saaneet saman tiedon yhtä aikaa ko. ohjelman kanssa edellisellä viikolla. Ja siis kukaan ei ottanut yhteyttä. Tämän perusteella minusta tuntuu, että mediakartelli on hyvin hallittu. Tästä oppineena, levitän tämän tekstin, jolla toivottavasti aito rokote-, yhteiskunta- ja elämänarvokeskustelu lähtevät käyntiin koko maassa, e n s i n netissä ja siihen tarvitsen teidän, jotka ajattelevat minun olevan aidon totuuden jäljillä, apuanne. Pyydän, älkää ahdistuko kuin korkeintaan hetkellisesti, vaan keskustelkaa ja keskustelkaa toistenne kanssa tukien ja kaikki ne, jotka haluavat vaikuttaa maailman menon kulkuun, tervetuloa mukaan! Facebookissa on ryhmiä valmiina, jossa käsitellään Salaa vanhemmilta -lakiesitystä ja tämä teksti on toivottavasti konkreettinen osa sen tulevaa keskustelua. Valtava on se ahdistuksen määrä maailmassa tällä hetkellä poliittisen eliittimme median välityksellä kuolemanpelkoa lietsoessa vääristyneillä kuolemansyytilastoilla. Jos kaikki maailmantilastot on luotu samalla periaatteella kuin Suomessa, H1N1 on ollut ystävällinen tauti ainakin toistaiseksi. Tämän tekstin luojana haluan antaa kaksi sääntöä niille, jotka haluavat vaikuttamaan monikansallisia yhtiöitä vastaan: 1. he esiintyvät aina kaikki sidonnaisuudet esittäen, mutta eivät koskaan mainosta omaa mahdollista puoluettaan (jokaista sidonnaisuutta ei tarvitse joka kerta ilmoittaa, mutta että ne ovat löydettävissä) 2. mikäli tämän tekstin pohjalta syntyisi kansalaisten aito koalitio eli yhteenliittymä, sitoutuisivat sen vetäjinä olevat henkilöt mahdollisissa vaaleissaan olemaan sitoutumattomien listalla (vaikka olisivatkin oman puolueensa listalla) monikansallista valtaa vastaan taistellessa, sitoudun tähän ajatukseen myös itse. Todennäköisesti puolueeni pj. ei ainakaan ensi istumalta tule pitämään ajatuksestani ! Maailma ei mene menojaan, vaan jokainen hetki me valitsemme sen suunnan. Tämä asia, josta kirjoitan nyt ja josta lääkärikunta ei ole tietoinen nimeksikään, sikisi pienistä, vielä silloin nanolääketeknologiasta tietämättömistä ajatuksen iduista lääkäreiden keskustelupalstalla, jossa jouduin massahyökkäyksen kohteeksi ja jonka jälkeen ainakin pari lääkäriä lähtivät perääni netissä. Tämän tekstin jälkeen minut todennäköisesti yritetään vaientaa yhä ponnekkaammin. Kiitän muutamaa tahoa suomenkielisessä netissä ajatusten julkituomisesta. Olen lukenut niitä aiemmin, mutta vaikka olen lääkäri, ne menivät ohi. Toivon antavani vielä lisän kokonaiskuvan julkituomiseen. En tiedä, voitteko kuvitella, millaista lääkärin on rikkoa kollegiaalisuuden myytti ja asettua heistä suurinta osaa vastaan sekä saada heidät myös kimppuunsa. Toivottavasti tuo osa pienenisi keskustelun kautta. Tämän kaiken kirjoitin kuolemaa pelkäämättömänä työkaluna tämän maailman tuhoisaa kehitystä vastaan oman elämänkokemukseni kautta toivoen, että pystyisin tuomaan julki kokonaiskuvaa mahdollisimman laajana. Tämä ei ole tieteellistä tekstiä eikä myöskään pseudotieteellistä, vaan tekstiä aidon kansalaiskeskustelun avaamiseksi ja hyvän elämän löytämiseksi niiden rohkeiden esityön tekijöiden lisäksi. Lempäälässä 14.11.2009 Mirjaleena Isoaho äiti, lääkäri, Itsenäisyyspuolueen varapj. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta. Kiitos jokaiselle tämän adressin allekirjoittaneelle. Adressi ja allekirjoituksenne on tänään 3.12.2024 viety Israelin suurlähetystöön. Jumala siunatkoon teitä jokaista kuin myös Israelia ja Suomea. Jaana Koivunen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Salaa vanhemmilta-lakiesityksen vastustaminen" tässä luettelossaSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101416 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
359 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15645 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
334 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2683 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5266 Luotu: 03.02.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.