Salaa vanhemmilta-lakiesityksen vastustaminen

Mirjaleena Isoaho Isoaho
Adressin tekijä

/ #12 TÄRKEIN KIITOS PUUTTUI !!!

12.11.2009 21:21

Nimimerkki "huolestunut" (muistaakseni Uuden Suomen blogissani kertoi minulle tästä lakiehdotuksesta. Hänelle SUURI KIITOS. Siltä istumalta kaksi viikkoa sitten tein massapostituksen puolueeni kautta kaikkiin medioihin. Vain kaksi sen julkaisi Keski-Suomalainen ja Keskisuomalainen (muista en ole kuullut). Silloin kun tajusin, että sitä ei julkaista, koska minä olin kannanottaja, niin tein välittömästi adressin, jotta tieto leviää. Onneksi Jyrki Kuoppalakin toisaalla oli tehnyt työtä asian eteen ja nyt sitä tehdään monella taholla.

Siis puolentoista viikon ajan he olivat tästä tietoisia, mutta eivät tehneet mitään. Kannanottoni tärkeysluokan mukaan, se olisi pitänyt julkaista välittömästi. 1.5 viikon viive oli minusta hyvin outo.

Olkaa kuulolla. Viikonloppuna julkaisen hyvin tärkeää asiaa monikansalliseen lääketehtailuun liittyvänä, vielä tärkeämpää kuin, mitä ko lakiehdotus on.
Ja minulla on idea, millä kerätä kaikki tämän lakiehdotuksen ympärillä huolestuneet ihmiset joukoksi, verkoksi ja esimerkiksi informoida asiaa niin, että kaikki mukana olevat yhdessä suunnitellun kannanoton ja toimintasuunnitelman niin monen kaupan ilmoitustaululle netistä printattuna kuin mahdollista.

Ehdottaisin, että tämä olisi yli puoluerajojen tapahtuvaa ja että kaikki mukana olevat ilmoittaisivat sidonnaisuutensa, mutta eivät mainostaisi sitä enempää.