Seppo Lehdon tuomion korjaus ja oikeiden rikosten tuomioiden tarkistus
Seppo Lehto Tampere |
/ #12 Tiedoksi: valtionsyyttäjä Mika Illmanin syyttämättäjättämispäätös - Kristityillä ei ole uskonrauhaa22.09.2009 14:11Mika Illman ja farisealaisuus Se mikä on toisille sallittu on toisilta kielletty: ------------------------------------------ Lopuksi valtionsyyttäjä Mika Illmanin syyttämättäjättämispäätös: ”Olen kuitenkin päättänyt jättää syytteen nostamatta. Tahvanainen on ilmoittanut laatineensa ja julkaisseensa aineiston huumorimielessä ja koska hän on pitänyt asianomaisten toiminta niin ylitseampuvana. On selvää, että tämänkaltaiset päätökset eivät oikeuta toisten kunnian loukkaamiseen eikä nyt puheessa olevan yhdistyksen tekijänoikeuden loukkaamiseen. Toisaalta katson, että esitutkinnassa tulkitut rikokset ovat vähäiset kokonaisuutena arvostellen.” ------- Tank U Jäsen^^ ** Viestejä: 147 Common Sensei Profiili Oikeudenkäytön kaksoisstandardeista tyyliin MIKA ILLMAN « : 09.09.2009, 12:13:41 » Copy sunnuntai, helmikuu 01, 2009 Oikeudenkäytön kaksoisstandardeista Aiemmissa kirjoituksissani viittasin Sana ja ylistys –seurakuntaan ja sen johtajaan pastori Veli Saarikalleen. Veriryhmä-niminen yhtye oli lisännyt Saarikallen videoita Youtube-palveluun, joissa pilkattiin sekä kristinuskon pyhiä arvoja että Saarikallea ja hänen edustamaansa seurakuntaa. Tässä vaiheessa lienee syytä todeta, että tämän postauksen tarkoituksena ei ole ottaa kantaa toisaalta Veriryhmää vastaan tai Veli Saarikallen puolesta. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on osoittaa, että eri uskontojen pyhät arvot eivät ole Suomen lain edessä samanarvoisia. Rikosilmoitus Sana ja ylitys –seurakunnan pastori Veli Saarikalle teki rikosilmoituksen Veriryhmää kohtaan kunnianloukkauksesta, joka oli tehty Youtube-sivustolla ja veriryhma.org-sivustolla: ”Sivustoilla oli muunneltu Harri Kiviniemen saarnaa. Saarnan päälle laitettu soimaan musiikkia sekä sämplätty kuvaa (1). Internetiin perustettu pilkkasivusto www.veriryhma.org. Sivustolla haukutaan yhdistyksen jäseniä homoiksi ja huoriksi. Sana ja ylistyksen sivuilta on imuroitu tekijänoikeuksien alaista materiaalia. Materiaali muokattu tarkoittamaan aivan eriä mitä alkuperäisessä puheessa/saarnassa oli tarkoitettu.” ”Saarikalle, Sippola sekä Kiviniemi ovat tunnistaneet, että heidän saarnojaan ja ääntä on käytetty musiikkikappaleiden tekoon.” ”veriryhma.org:n etusivulla ilmoitetaan, että Veriryhmän tarkoitus on pilkata Sana ja ylistys seurakuntaa ja uskontoa muutenkin. Etusivu poistettu myöhemmin, alkuperäinen etusivu liitteenä.” ”Sivustoilta löytyy mm. kappaleet Harri on homo (poistettu), Jeesuksen jointti, Kultapyttylaulu, Pakoputkilaulu, Runkkarit taivaasta, Itsetyydytysrock, Jeesus-sonaatti, Murhablues ja rukouspalvelu.” Esitutkintapöytäkirjassa mainittiin kolme rikosnimikettä: kunnianloukkaus, uskonrauhan rikkominen ja tekijänoikeusrikos. Seuraavassa oma analyysini näistä rikosnimikkeistä. kunnianloukkaus: Aineiston perusteella ei ole epäselvyyttä, etteikö aineiston tekijä pyrkisi halventamaan Sana ja ylistys –seurakunnan saarnaajia Veli Saarikallea, Harri Kiviniemeä ja Leo Sippolaa. Aineiston rikollisuuteen en ota kantaa. uskonrauhan rikkominen: Jos uskonrauhaa voi rikkoa käymättä uskonnon harjoittamiseen tarkoitetussa paikassa, aineisto täyttää rikoksen tunnusmerkit. Kuitenkin on selvää, että aineiston tekijät ovat toimineet ainoastaan internetissä. tekijänoikeusrikos: Sana ja ylistys –seurakunnan aineistoa on käytetty ilman heidän lupaansa. Jos tämä on rikollista, rikoksen tunnusmerkit ovat täyttyneet. Sana ja ylistys –seurakunnan videot ovat olleet vapaasti saatavilla seurakunnan nettisivuilla. Veriryhmä on ladannut videoita Youtube-sivustolle sekä lisäksi omia muokattuja videoitaan. Näille toimenpiteille ei ole kysytty tekijänoikeuden haltijan lupaa. En ota kantaa, onko tämä rikollista toimintaa vai ei. Veriryhmä-sivuston ylläpitäjä Olli Pekka Tahvanainen on julkaissut esitutkinta-aineiston melkein kokonaisuudessaan ja kehotan lukijoita tutustumaan aineistoon ja tekemään omat johtopäätöksensä. Annetaan syytetylle vielä puheenvuoro. Olli Pekka Tahvanainen kertoo: ”Miksi perustit sivustot?” ”Huumori tarkoituksessa. Asia ei ole mitenkään henkilökohtainen ko. henkilöä vastaan, mutta heidän sanomansa ja toimintansa on vain niin yliampuvaa.” ”…” ”Mitä kautta olet tullut tietämään Sana ja ylistyksen sivustoista?” ”Varmaankin olen joskus saanut joltakin henkilöltä linkin ko. sivustolle. Tämä tapahtui joskus pari kolme vuotta sitten.” ”Mitä mieltä olet sivustoista?” ”Perseestä – teknisesti ihan paskat ja sisältö myös ihan perseestä.” ”Mistä ja miten olet poiminut Sana ja Ylistyksen sivustolla ollutta materiaalia Veriryhmä.Org:n sivustolle?” ”Olen ladannut ne suoraan ko. sivustolta.” Esitutkinta jatkuu ja ohessa Olli Tahvanaisen vastaukset: ”Veriryhma.org:n sivustoilla on useita musiikkikappaleita joihin on lisätty Saarikallen ja Kiviniemen puhetta. Puhe on otettu Sana ja Ylistyksen sivustoilta ja sitä on muokattu tarkoittamaan aivan muuta kuin alkuperäisessä puheessa on tarkoitettu. Mitä kerrottavaa sinulla on tähän?” ”Näinhän se on.” ”Oletko tehnyt kappaleen Harri on homo [poistettu veriryhma.org-sivustolta]?” ”Kyllä olen. Se on kyllä paskin biisi mitä olen tehnyt.” ”Kyseisessä kappaleessa kerrotaan, että Veli Saarikalle haisee huoralle. Veli Saarikalle Nussii lampaita joiden jälkeen on käytetty Saarikalle ääntä hokemaan että on. Tämän jälkeen hoetaan että Harri on homoseksuaali tarkoitetaanko hokemassa Harri Kiviniemeä?” ”He saavat päätellä sen ihan itse.” ”…” ”Veriryhma.org:n etusivulla lukee, että veriryhmän tarkoitus on pilkata Sana&Ylistys seurakuntaa ja uskontoa muutenkin. Mitä tämä tarkoittaa?” ”Se tarkoittaa juuri sitä itseään.” Lopuksi valtionsyyttäjä Mika Illmanin syyttämättäjättämispäätös: ”Olen kuitenkin päättänyt jättää syytteen nostamatta. Tahvanainen on ilmoittanut laatineensa ja julkaisseensa aineiston huumorimielessä ja koska hän on pitänyt asianomaisten toiminta niin ylitseampuvana. On selvää, että tämänkaltaiset päätökset eivät oikeuta toisten kunnian loukkaamiseen eikä nyt puheessa olevan yhdistyksen tekijänoikeuden loukkaamiseen. Toisaalta katson, että esitutkinnassa tulkitut rikokset ovat vähäiset kokonaisuutena arvostellen.” Lainatussa aineistossa esiintyviä kirjoitus- ja kielioppivirheitä ei ole korjattu vaan asiat on esitetty sanasta sanaan alkuperäisen aineiston kaltaisina. Mahdolliset erot lainatun ja tässä kirjoituksessa esitetyn välillä ovat allekirjoittaneen aikaansaannosta. Mitä jos Muhammad? Itse kukin voi päätellä, olisiko Olli-Pekka Tahvanainen välttynyt syytteeltä, jos hän olisi Sana ja Ylistys –seurakunnan asemesta pilkannut jotakin islamilaista seurakuntaa. Otetaan tähän ote Seppo Lehdon oikeudenkäyntipöytäkirjasta kohdasta Uskonrauhan rikkominen: ” B ja A ovat ainakin syyskuusta2005 lukien yhdessä ja yksissä tuumin yleisön keskuuteenlevittäneet lausuntoja ja muita tiedonantoja, joissa heovat loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjanneet jahäpäisseet sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922)tarkoitetut islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnatpitävät pyhänä. B ja A ovat laatineet ja toimittaneetinternetissä yleisön saataville suursuomalainen.blogspot.com -nimetyn sivuston sekätanjakarpela.blogspot.com -nimetyn sivuston, jossaesitetään Allahia tai profeetta Muhammadia kuvaaviahahmoja sekaantumassa eläimiin ja kamelin, jonkatakapuolessa on profeetta Muhammadia kuvaava hahmo, sekätanjakarpela.blogspot.com -nimetyn sivuston, jossavastaavankaltainen kuva.” Tähän todettakoon, että Seppo Lehto oli julkaissut blogillaan kuvan Muhammad-kuva-arkistosta, jossa Muhammad on sukupuoliyhteydessä lampaana kuvatun muslimin kanssa. Veriryhmän sivuilta löytyy edelleen musiikkikappaleet, joihin on sämplätty Veli Saarikallen ja Jyrki Isohellan ääni. Kirjaan tähän muutaman näytteen kyseisten kappaleiden sanoituksista, mutta annan itse kunkin muodostaa oman käsityksensä asiasta. Mp3-formaatissa olevat kappaleet löytyvät täältä. Pakoputkilaulu ”Evankeliumi on esiaviollista seksiä.” ”Jeesuksen tullessa kasvoillensa.” ”Kristus. Me panisimme Kristusta.” Jeesuksen Murhablues ”Jeesus Kristus murhattiin, mikä on oikein.” ”Jeesus Kristus oli homo.” ”Mitä Raamattu sanookaan lapsiin sekaantumisesta.” ”Se on ainut tapa nauttia seksistä.” Mitä jos Veriryhmä olisi korvannut Jeesuksen Muhammadilla, Jumalan Allahilla ja Raamatun Koraanilla? Olisiko Illman siinä tapauksessa jättänyt syyttämättä? Olisiko ”wizi,wizi,wizi” –selitys toiminut? Sitä voi itse kukin tykönään miettiä. Uskonrauha koskee vain islamia Sana ja ylistys –seurakunnan toimijat erehtyivät, koska he kuvittelivat lain uskonrauhan rikkomisesta koskevan heitä. Näin ei tietysti ole, koska Sana ja ylistys –seurakunnan johtohenkilöt eivät ole valmiita käyttämään väkivaltaa jumalanpilkkaajia kohtaan. Lainaan Ilkka-lehdessä julkaistua lehtijuttua: ”Saarikalle tekee selväksi, ettei hänellä ole mitään henkilökohtaista niitä ihmisiä vastaan, jotka pilkkaan ovat ryhtyneet.” ”-Jeesus Kristus on kuollut heidänkin edestään. He vain eivät tiedä paremmasta ja siksi toimivat näin väärin.” Veli Saarikalle ei vaadi kannattajiaan katkaisemaan päätä niiltä, jotka ovat loukanneet kristinuskoa. Hän ei julkaise fatwaa, jossa uskoville annetaan lupa tappaa Veriryhmän jäsenet. Siksi myöskään uskonrauha ei koske hänen edustamaansa seurakuntaa. Itse asiassa kyseisen pykälän nimi pitäisi muuttaa ja rajoittaa koskemaan ainostaan islamin vastaista kiihotusta. Saarikallen kaltaisten pilkkaaminen ei myöskään vaadi erityistä rohkeutta. Kaikki, mitä Veriryhmä sivuillaan tekee, on tehty jo monesti aiemmin ja usein myös paremmin. Hannu Salama tuomittiin 60-luvulla, mutta presidentti Kekkonen armahti hänet. Vain seitsemän vuotta myöhemmin Salama sai valtiolta Pro Finlandia –mitalin. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta. Kiitos jokaiselle tämän adressin allekirjoittaneelle. Adressi ja allekirjoituksenne on tänään 3.12.2024 viety Israelin suurlähetystöön. Jumala siunatkoon teitä jokaista kuin myös Israelia ja Suomea. Jaana Koivunen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Seppo Lehdon tuomion korjaus ja oikeiden rikosten tuomioiden tarkistus" tähän luetteloonSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101415 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
358 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15639 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
333 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2682 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5266 Luotu: 03.02.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.