Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Isomummo |
/ #20 Onko ihan oikein?08.08.2015 13:05Minun on ihan pakko kirjoittaa tähän esimerkkinä vähän itsestäni. Olen suurperheen äiti ja 90-luvun lamassa menivät kaksi omakotitaloa ja elanto. Kahden asunnon loukku ja 18%:n korot edesauttoivat. Väsyneenä en tajunnut myöskään pankin vitkuttelua konkurssin hakemisessa. Nyt vihdoin pääsin ulosottomiehistä eroon 20-vuoden jälkeen. Allekirjoitin markkaikaisen velkakirjan minkä piti olla vain väliaikainen ja lopulta velan poistuttua olinkin velkaa 500.000 euroa pari omakotitaloa ja firma. Kaikki meni siinä rytäkässä. Nyt olen vapautunut velasta ja elämä näytti alkavan olla siedettävää. Koska en ole ollut työelämässä, vaan synnyttänyt, imettänyt ja hoitanut lapseni itse niin eläke ( 8000 euroa/ v.) ei todellakaan ole päätä huimaava. Olin työelämässä ennen lapsia oikeestaan kolmannen lapsen syntymään asti. Lopussa myös jonkin aikaa. Tosin siitä ajasta ei paljon eläkettä herunut. Eläkekertymä alkoi vasta 25-vuotiaana ja loppuajasta taas alkoivat sairaudet ja pääsin sairaseläkkeelle. Ei ollut mitään, että olen synnyttänyt 8 lasta ja heidän jäkeensä on tullut lastenlapsia nyt 17 ja ensivuonna syntyy 18:sta. Onneksi on asumistuki. Sairaudet myös tulevat näin vanhempana viimeistään. Syön lääkkeitä enemmän, kuin laki sallii. On ollut syöpää, sydänvikaa ja keuhkoahtaumaa. Kaikki varmaan johtunee tuosta viimeksi todetusta Kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Minulla on todellakin kaikki 23 oiretta ihan lääkärin toteamina. Tosin (Kilpirauhassairaudesta) ei minulla ollut kerrottu mitään. Nyt sainkin lukea iltalehden sivuilta ko. sairaudesta ja ynnäämällä oireet otin yhteyttä lääkäriin. Nyt olen syönyt tähän lääkettä ja paleleminen on onneksi loppunut. Osaan lääkkeitä (15 kpl pv.) saan Kela-korvausta, mutta toi kallein lääke ei kuulu siihen. Lääkärin mielestä ei kuulu ennen, kuin vähintään pitää raahata happipulloja mukana. Tosin jaksan kävellä 150 metriä muutaman kerran pysähtymisen avulla, mutta ahdistus on uskomattoman rankkaa. Kela korvaus on suunniteltu siten, että lääkkeet, sairaala- ja tk-maksut, ja ambulanssi- ja muut kyyditykset kuuluvat eri maksukattoihin. Ne yleensä jäävät hiukan alle. Viime vuonnakin lääkekatto oli 600 euroa ja mun ostokset olivat 595 euroa. Nyt olen kehäraakki ja lasten avulla selviän tässä elämässä ja mietinkin miten lapsettomat ihmiset tulevat toimeen vanhana. On paljon asioita mitä pitäs hoitaa, mutta muistin heikennyttyä ei vaan osaa. Minulla lapset hoitaa laskujenmaksut, koska minulta meni luottotiedot. 20-vuotta on pitkä aika siis ihan sama aika meni lasten kasvattamiseen. Mitään en enää osta jos ei ole rahaa ensin. Pärjään jotenkin nykyään rahallisesti, kun en käy missään ja ostan alennuksella ruokaa pakkaseen. Asun 65 m2 asunnossa, koska saan eläkeläisten asumistukea. Jos tämä tuki loppuu ja joudun muuttamaan yksiöön niin enhän voi viettää enää synttäreitä, kun minun perhe ei mahtuisi edes kääntymään silloin luonani ja minulla ei todellakaan ole varaa mihinkään vuokrattuun tilaan. Lopuksi ihmettelen vielä näitä päättäjiä. Molemmat pääjehut ovat uskovaisia ainakin omasta mielestään. Nyt ollaankin ajamassa lapsiperheet ja vanhukset, joille perheen perustaminen sodanjälkeen oli kunniakysymys jopa huutolaisajan tasolle. Miten pystyy elämään tälläisten päätösten jälkeen? Aika monen lapsiperheen varpaille tulee astuttua ja lapsissahan piti olla tämän maan tulevaisuus. Minusta ainakin ihanaa omistaa näin suuremmoinen katras. Ps. Vielä tuosta Yle-verosta. Sitähän ei pitänyt ottaa vähävaraisilta. Minulla otettiin kuitenkin 80 euroa ja loput palautettiin. No ne vei ulosottomies. Näitä tälläisia vedätyksiä sinne varmaan suunnitellaan lisääkin. Mielestäni ruoan Alvia alentamalla autettaisiin ainakin isoja perheitä. Isoja perheitä syntyy nykyään myös perheiden yhdistämisillä. No tässä tuli vähän asian vierestäkin asiaa. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19968 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
716 Luotu: 22.03.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
181 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
177 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
160 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
159 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
144 Luotu: 18.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1807 Luotu: 10.04.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
234 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
407 Luotu: 01.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2847 Luotu: 05.05.2024
Vetoomus lohen puolesta
70 Luotu: 12.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
596 Luotu: 13.03.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
117 Luotu: 09.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2308 Luotu: 15.07.2023
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11257 Luotu: 03.02.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
438 Luotu: 09.04.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
118 Luotu: 06.04.2025
Prisma Koivukylään!
175 Luotu: 10.04.2024