Olli Immonen (PS) erotettava välittömästi tehtävistään
-J- |
/ #89 Kansanedustajaa ei niin vain eroteta27.07.2015 19:42Asiasta on nyt kolme adressia täällä. Vaikka kirjoitus on pöyristyttävä, eikä natsismin tai fasismin kaltaisilla aatteilla ole mitään sijaa kansanedustuslaitoksessa, ei adressit.com voi vaikuttaa asiaan mitenkään. Tarvitaan langettava, vähintäänkin ehdollinen vankeustuomio kaikissa oikeusasteissa. Sen tuomion perusteella erottamista voi EHDOTTAA äänestykseen, jossa se tarvitsee 2/3 enemmistön. Käytännössä Immonen on vielä nelisen vuotta edustaja, vaikkei edes itse haluaisi. Tässä tulee ehkä käymään juuri kuten Hirvisaarelle, eli jatkaa jossain yksittäisessä poliittisessa ryhmittymässä tod.näk. ainoana edustajana. Ensi vaaleissa ei mahdollisuuksia jatkoon, mutta mittava eläke kahden kauden nakista odottaa. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16371 Luotu: 31.12.2012
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101578 Luotu: 27.09.2024
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1805 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15941 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
444 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
406 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
323 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
280 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
174 Luotu: 16.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
167 Luotu: 31.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
138 Luotu: 13.12.2024