Yleinen asevelvollisuus vapaaehtoiseksi myös miehille

Joose Nurminen
Turku

/ #24 253 päivän pioneeri

12.05.2009 14:40

Itse sain tarpeekseni sodan leikkimisestä viimeisillä viikoilla(TJ 17) ja ilmoittauduin totaaliksi. Ajattelin, että kannattaako tässä enää kieltäytyä kun olen näin pitkälle päässyt, mutta koska en 9 kuukauden palveluksella ollut mitään saavuttanut ja olin koko toimintaan niin suivaantunut, niin kieltäytyminen kuulosti järkevämmältä kuin palveluksen loppuun jatkaminen.

Henki oli intissä tosiaan sellainen, että mentiin "velvollisuutta" suorittamaan sen enempiä sitä kyseenalaistamatta vaikka elämän keskeytyminen olisikin kismittänyt. Suurin osa kävi sen takia, koska isätkin ovat käyneet ja äidit sitä odottivat.

Epäsuhta urheilijoiden ja tavallisten varusmiesten välillä oli todellinen, mutta täysin perustelematon. Myös ahvenanmaalaisten, naisten ja jehovien asema ovat perustelemattomia, varsinkin kun jehovilla on käytännössä samanlainen armahdusoikeus asevelvollisuudessa kuin tasavallan presidentillä.

Inttiaikana eräs majuri avautui puolustussuunnitelmasta sen verran, että tosi kriisin(Venäjän hyökkäyksen) johdosta AV-armeija kestäisi noin kaksi viikkoa. Tämä aika on varattu diplomaattiselle ratkaisulle, joka olisi siis antautumisen ehtojen selvittely tai länsiavun pyytäminen, eli paljon puhuttu "Nato-optio", jota ei kuitenkaan olisi olemassa kriisiaikana.

Näen asevelvollisuusarmeijan vanhanaikaisena ja ironisena, että vanhoilliset isänmaalliset kommunistivihaajat puolustavat sitä asettamalla valtion edun yksilön edun edelle. Meillä on asevelvollisuus enää vain sen takia, koska siihen kajoamisen katsotaan liittyvän Nato jäsenyyteen. Palkka-armeija olisi motivoitunut ja täysin vapaa-ehtoinen tukalimpiinkin kriisipesäkkeiisiin lähetettäessä eikä "sinkkiarkkuargumentti" purisi. Status quo ja asiasta hyssyttely siis palvelee vain Nato änkyröiden agendaa tavallisen ihmisen perusoikeuksia polkemalla. Ja oli mitä mieltä Natosta tahansa, niin asevelvollisuusarmeija vastaa paremmin uskomattoman kuin uskottavan puolustuksen kuvausta.