Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Vieras |
/ #1028 Re: Re: Re: Re: Re: vihainen30.06.2015 09:31#1023: - Re: Re: Re: Re: vihainen Ei kukaan näitä tukia "halua", ihmeellisen kyynistynyt ja kova kommentti! Aivan kuin nämä onnettomat toimeentulonsa menettäneet ihmiset olisivat itse keksineet tämän systeemin, halunneet suunnitella sen juuri näin vaikeaksi! No, näin ei kylläkään ole, suunnittelijat löytyvät toisaalta. Kyllä näiden tukien anelu on aivan viimeinen pakkorako, mutta tässäkin muodossaan enää vain niille, jotka ovat kykeneviä toimiin, joita niiden saaminen edellyttää. Kuten edellisessä kommentissani sanoin; sairaalle, voimattomalle, uupuneelle, ei näiden vuoksi enää niin toimintakykyiselle ihmiselle, tämä ei usein enää ole mahdollista. Jää tekemättä, yksinkertaisesti, muttei siksi ettei "haluaisi". Totta kai ihminen haluaa ruokaa. Mutta kun on tarpeeksi nälissään, ei ole enää voimia sitä pyytää. Voiko tämän tajuta se, jonka vatsa pullottaa tyytyväisyyttään? Minut on käännytetty luukulta pois täyttämättömän paperin kanssa, vaikka itkin ja sanoin, etten pysty sitä täyttämään ja tarvitsen apua. Kaikki voimani olivat menneet jo paikalle kivuliaasti raahustamiseen. Sanottiin: täytä tämä ensin ja tule sitten takaisin. Ja sitten seuraava asiakas... Virkailijoilla tai näiden tukien saamisen vaikeuden suunnittelijoilla, ei ilmeisesti ole minkäänlaista käsitystä siitä, miten ylivoimaista on pelkästään jo paikan päälle lähteminen, minkälaisen ponnistuksen se vaatii ja mitä kaikkea se "maksaa" sairaalle ihmiselle. Sairaalle ja vajaakuntoiselle ihmiselle tästä aiheutuvat, täysin turhat kärsimykset pitäisi voida tunnistaa, ja lopettaa niiden aktiivinen ja tahallinen suunnitteleminen ja toistaminen. Kukaan ei vaurastu tai parane siitä, että joutuu nöyryyttämään itseänsä toistuvasti, esittelemään omaa vajavaisuuttaan, osattomuuttaan, kyvyttömyyttään, köyhyyttään, nälkäänsä.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
857 Luotu: 19.01.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
277 Luotu: 28.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
253 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
241 Luotu: 23.01.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
593 Luotu: 21.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
843 Luotu: 24.11.2024
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12501 Luotu: 25.08.2023
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
550 Luotu: 22.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
126 Luotu: 28.01.2025
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
125 Luotu: 26.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
149 Luotu: 22.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
308 Luotu: 05.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
257 Luotu: 13.12.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
809 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
505 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
282 Luotu: 30.11.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
256 Luotu: 16.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101702 Luotu: 27.09.2024
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
25 Luotu: 24.01.2025