Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Kela kelaa |
/ #90829.06.2015 20:40Hyvä, että adressi on pantu liikkeelle. Olen pohtinut tämän hallituksen toimia erityisesti niitä eläkkeensaajia kohtaan, jotka asuvat palvelutalossa ja heidän vuokrasa ovat todella korkeat. Omalla vukrsopimusella asuvien asuinneliöihin on laskttu mukaan oman yksityisn huoneen lisäksi myös yhteist tilat. Läheiseni elää n. 30 neliön huoneessa, jossa on keittosyvennys ja wc, mutta hänen vuokrasopimuksessaan on neliöiden määrä 66 neliötä, kun käytävät ja yhteinen ruokailutila on jyvitetty vuokraneliöihin. Jos eläkkeensaajan asumistuki muutetaan yleisen asuistuen normeihin, niin 1 henkilöllä ei voi olla neliöitä 66 vaan 37 ja siten nykyinen vuokra n. 560 € + vesi ja sähkö leikkaa merkittävästi läheiseni vanhuksen tuloja ja samalla pakottaa kuntaa laskemaan palvelumaksuja, jotta vahukselle jää edes vähän käyttörahaa, koska palvelutalossa täytyy hankkia itse pesulaput, vessapaperit, lääkkeet ym. Tämä on ihan puhdsta hölmöläisten hommaa, eikä vähennä, saatikka pura normeja ti sääntelyä. -- Niinhän se pääministeri totesi; ettei niiltä voi leikata, jotka eivät saa yhteiskunnan etuisuuksia.Ei siis osaa ajatella miten hyvätuloisilta otettaisiin enemmän esim veroina.... |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
837 Luotu: 19.01.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
592 Luotu: 21.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
253 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
239 Luotu: 23.01.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
227 Luotu: 28.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
548 Luotu: 22.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
817 Luotu: 24.11.2024
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12483 Luotu: 25.08.2023
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
118 Luotu: 28.01.2025
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
114 Luotu: 26.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
148 Luotu: 22.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
307 Luotu: 05.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
256 Luotu: 13.12.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
808 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
505 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
282 Luotu: 30.11.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
250 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5262 Luotu: 19.08.2024
Vetoomus toimeentulotukileikkausten estämiseksi
384 Luotu: 12.01.2025