Varhaiskasvatuksen tulevaisuus: EI kasvaville ryhmille!


Vieras

/ #229

31.05.2015 20:38

Tuntuu että mikään ei enää riitä, päiväkotihenkilökunnalle syydetään jatkuvasti lisätöitä. Nykyiset 28 lapsen ryhmät ovat jo liian suuria ja vieläkö ryhmäkokoa olisi muka nostettava, järkyttävää. Muutenkin päivähoito henkilökunta on tiukilla, ainakin helsingissä, jossa sijaisten käyttö on jo melkein kiellettyä. Tämä tarkoittaa sitä, että vakituisen henkilökunnan on hypittävä toisiin päiväkoteihin sijaistamaan, jolloin oman ryhmän toimintaa on taas muutettava. Vaikka kuinka rakastaisikin omaa työtään, alkaa sitkeimmätkin työntekijät olla kypsiä nykyiseen päivähoito tilanteeseen, joka tuntuu menevän jatkuvasti vain alaspäin. Ei ole kenenkään edun mukaista tehdä jättikokoisia lapsiryhmiä. Jokainen lapsi ansaitsee tulla kohdatuksi päivähoidossa, koska se on suuri osa heidän arkeaan ja vaikuttaa myös heidän tulevaisuuteensa.