Pään peittäminen jumalanpalveluksessa rukoiltaessa ja profetoidessa!
Helsingin Sanomat |
/ #273 "Seisomme rinnallasi, Israel" – juutalaisvaltion tuki on Suomessa poikkeuksellisen vahvaa29.05.2015 08:42
Suomesta löytyy vakaumuksellisia juutalaisvaltion tukijoita enemmän kuin useimmista muista maista. Tuore väitöskirja löytää ilmiön juuret historiasta. Tiede 26.5.2015 2:00 Päivitetty: 26.5.2015 7:33
Terhi Ylimäinen Suomalaiset Israelin tukijat liehuttivat Israelin ja Suomen lippuja Eduskuntatalon edessä viime heinäkuussa. Monien herätyskristittyjen mielestä Israelin valtio on profetioiden täyttymys.
Suuri osa osallistujista oli vakaumuksellisia kristittyjä. Aina kun Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti nousee otsikoihin, monet heistä asettuvat voimakkaasti Israelin puolelle. Vuosittain kymmenet innokkaat jopa matkustavat vapaaehtoistöihin Israelin armeijaan.
Tuoreen väitöskirjan mukaan monet herätyskristityt näkevät Israelin valtion osana Jumalan suunnitelmaa. Sympatioiden taustalla on myös samaistuminen toisen pienen kansan kohtaloihin. Kristillinen sionismi oli Suomessa valtavirtaa 1960-luvun lopulle saakka. Soraäänet alkoivat kuuden päivän sodan jälkeen. Suomalaisten Israel-harrastus on ollut silmiinpistävän vahvaa muihin Euroopan maihin verrattuna, sanoo Timo Stewart. Stewartin poliittisen historian alaan kuuluva väitöskirja Ja sana tuli valtioksi on ensimmäinen kattava tutkimus suomalaisen kristillisen sionismin aatehistoriasta. "Monien kristittyjen mielestä ajatus Israelin valtiosta profetioiden täyttymyksenä on olennainen osa kristinuskoa", Stewart sanoo. Eniten tätä ajattelua esiintyy Yhdysvalloissa ja helluntailiikkeen kasvun myötä yhä enemmän myös Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Suomessa se on saanut jalansijaa etupäässä evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimivassa viidennessä herätysliikkeessä sekä kirkon ulkopuolisissa vapaissa suunnissa, kuten helluntailaisuudessa. Juutalaisten keskuudessa 1800-luvulla virinnyt kansallisuusaate, sionismi, herätti laajaa kiinnostusta myös kristityissä. Suomalaisten varhaisimmat yhteydet Palestiinaan ja siellä asuviin juutalaisiin syntyivät matkailun kautta. Palestiinan-matkoja tekivät erityisesti kirkonmiehet, mutta myös tiedemiehet ja kirjailijat. Ennen toista maailmansotaa kaukomatkat olivat ylellisyyttä, josta suuri yleisö pääsi nauttimaan lukuisten matkakirjojen välityksellä. "Matkakertomuksista kuvastuu pettymys siitä, ettei todellisuus vastannut Raamatusta saatua mielikuvaa. Vastassa oli pölyä, likaa ja pelottavia arabeja. Vika oli matkailijoiden mielestä maassa, joka nähtiin kirouksen alaisena", Stewart kuvaa. Matkailijat kohtasivat myös Euroopasta muuttaneita juutalaisia sionisteja, joissa nähtiin Palestiinan uuden kukoistuksen mahdollisuus.
Kotimaassa lähetystyöntekijöistä muodostui pieni mutta arvovaltainen asiantuntijajoukko, joka toimi Palestiinan poliittisen tilanteen tulkkina. Myös arkeologina tunnettu Aapeli Saarisalo oli vuosikymmenien ajan suosittu kommentaattori aihetta käsittelevissä lehtikirjoituksissa ja kirjoissa. Saarisalo ja muut lähetystyöntekijät samaistuivat sionisteihin ja välittivät näiden näkökulman suomalaisille. "Palestiinan arabiväestö jäi pitkälti huomiotta", Stewart sanoo. Lähetystyöntekijät yhtyivät Raamatun profetioiden tulkintaan, joka 1900-luvun alkuvuosikymmeninä yhä useammin liitti Palestiinan tapahtumat ja juutalaisten kohtalot lopun aikoja koskeviin ennustuksiin. Saarisalo piti natsien juutalaisvainoja "ajan merkkinä" ja uskoi, että juutalaiset tulisivat lopulta kääntymään Jeesuksen puoleen. Herätyskristittyjen kiinnostus sai uutta pontta vuonna 1948, kun Israelin valtio julistautui itsenäiseksi. Lähetystyöntekijä Aili Havas kirjoitti: "Täytyy olla sokeudella lyöty, jollei tässä kaikessa näe Jumalan käsialaa." Paljon aiheesta kirjoittanut Sana-lehti uutisoi YK:n Palestiinan jakopäätöksen "maailmanhistoriallisena ihmeenä", joka oli "kirjaimellista Raamatun toteutumista". Modernista Israelin valtiosta tuli todiste Raamatun paikkansapitävyydestä ja Jumalan toiminnasta maailmassa.
Stewartin mukaan tämä selittää pitkälti edelleen kristittyjen sionistien kiinnostuksen Israelia kohtaan. Israelin valtio on heille osa Jumalan suunnitelmaa, joka kulkee maailmanhistoriassa kohti päätepistettään, Jeesuksen toista tulemista. "Tämä näkemys tekee vaikeaksi Israelin kritisoimisen, sillä se voidaan tulkita arvosteluksi Jumalan suunnitelmia, Raamattua ja uskon perustaa kohtaan." Kristillisestä sionismista nousevat ajatukset hyväksyttiin Stewartin mukaan Suomessa pitkään yleisesti ja lähes ilman soraääniä. Asenne haastettiin ensi kerran vasta 1960-luvun lopulla kuuden päivän sodan jälkeen. Sodassa Israel valtasi naapurimailta Siinain, Gazan, Länsirannan ja Golanin kukkulat. Yksi syy sympatioihin oli se, että Israeliin samaistuttiin sotien jälkeisessä Suomessa voimakkaasti. "Molemmat nähtiin pieninä ja köyhinä raivaajakansoina, jotka puolustautuivat jumalatonta itäistä vihollista vastaan. Jopa maiden lipuissa oli samat sinivalkoiset värit." Lentomatkailun yleistyessä yhä useampi suomalainen pääsi käymään Raamatun pyhillä paikoilla. Myös kibbutseilla työskentelystä tuli hyvin suosittua. Osa koki matkansa hengellisessä valossa. Eräs kibbutsilla työskennellyt kertoi, että "lattiaa pestessäni tai kanoja kyniessäni voin olla työtovereitteni ja koko Israelin esirukoilijana." Suomessa toimii edelleen useita kristillisiä Israel-järjestöjä. Taivas TV7 lähettää jatkuvasti Israeliin liittyviä ohjelmia. Toisin kuin Yhdysvalloissa, Suomessa kristillinen sionismi ei kuitenkaan ole ollut kovin politisoitunutta. "Viime vuosina, kun palestiinalaisten ääni on tullut vahvemmin esiin, suomalaiset Israelin ystävät ovat alkaneet ottaa vahvemmin kantaa politiikkaan," Stewart toteaa. |
Kommentoi adressia |
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
548 Luotu: 22.01.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
765 Luotu: 19.01.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
589 Luotu: 21.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
252 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
220 Luotu: 23.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
146 Luotu: 22.01.2025
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
240 Luotu: 13.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
759 Luotu: 24.11.2024
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
305 Luotu: 05.12.2024
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
96 Luotu: 26.01.2025
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12432 Luotu: 25.08.2023
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5258 Luotu: 19.08.2024
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
66 Luotu: 28.01.2025
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
804 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
350 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
501 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
281 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus toimeentulotukileikkausten estämiseksi
382 Luotu: 12.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
28 Luotu: 28.01.2025
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
245 Luotu: 16.12.2024