Arvokas elämä laitospalveluja tarvitsevalle vanhukselle

Olen joutunut taistelemaan omille vanhemmilleni laitospaikkaa, vaikka ikää toisella 91 v ja toisella 92 vuotta. Äitini on ollut vuoteeseen hoidettavassa kunnossa 1,5 vuotta ennen laitospaikan saantia ja isällä todettu Alzheimer 6 vuotta sitten. Kotihoitoa tarjottiin lisättäväksi vielä, vaikka ennen laitospaikan saantia päivällä oli 4 käyntiä ja yöllä 2. Äidin siirtelyssä tarvittiin nosturia ja kaksi hoitajaa työparina äidin hoidossa. Lisäksi molemmilla oli hälytysrannekkeet. Esim. yövuorossa hoitajat joutuivat ajamaan n. 200 km pahimmillaan kiertäessään kotona asuvien vanhusten luona. Työajasta siis iso osa meni autolla ajeluun. Näistä ja ruoka- ja siivouspalveluista huolimatta vanhempani kokivat turvattomuutta ja kaipasivat seuraa. Omaiset olivat vielä työelämässä ja minun jäädessä eläkkeelle viime syksynä en olisi mitenkään jaksanut tätä ympärivuorokautista rumbaa. Minulla on oma perhe ja lastenlapsia, jotka myös tarvitsevat aikaani. Nyt oloni on todella helpottunut ja vanhempani ovat piristyneet laitoksessa, koska he tuntevat olonsa turvalliseksi ja juttuseuraa on enemmän koin kotona ollessa. Lisäksi heille voi ostaa ulkoilutusta 4H-kerholaisilta, mikä on tosi ihana juttu. Itsellekin vierailukäynnit ovat nyt mieluisia, kun näkee, että he ovat tyytyväisiä, eikä huolen taakka paina koko ajan hartioilla. Laitoshoitoon he pääsivät huhtikuun alussa tänä vuonna (2015).