Pään peittäminen jumalanpalveluksessa rukoiltaessa ja profetoidessa!
Palataan Sanaan! |
/ #257 Epäherätys -> väärä profetia01.04.2015 07:57Martti Ojares:
"- Kun herätys tulee, ihmiset näkevät, millaisia ihmeitä Jumala tekee jopa kaduilla. Kun ihmisiä paranee rukouksen avulla Helsingin kaduilla, maallinenkin media kiinnostuu asiasta. Sitä kautta tieto leviää yhä laajemmalle ja ihmiset alkavat muuttaa käyttäytymistään.
- Jumalalla on kaikki hallussaan ja asioille tarkka ajoitus. Ensi viikon torstaina 15.5.2014 meillä on TV7 kanavalla 24 tunnin paasto. Uskomme että 100 000 suomalaista paastoaa silloin rukoillen koko vuorokauden. Meillä alkaa silloin kello 18.30 suora ohjelma, jossa otetaan yhteyksiä eri puolille Suomea toimiviin rukousryhmiin.
- Sain tämän asian tammikuussa eräänä aamuna Jumalalta. Muutama viikko myöhemmin kysyin Jumalala, milloin paasto pitää järjestää? Vastaukseksi sain tämän päivämäärän. En tiedä, miksi Jumala antoi juuri tämän päivämäärän, mutta sen tiedän, että Suomen historiassa ei ole koskaan aiemmin näin suuri joukko samana päivänä paastonnut ja rukoillut Suomen puolesta."
-------------
Kuka Jumala haluaa toimia Sanansa vastaisesti?
Jeesus: "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
Ja kun rukoilette, älkää olko niin kuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
Ja kun paastoatte, älkää olko synkännäköisiä niinkuin ulkokullatut; sillä he tekevät kasvonsa surkeiksi, että ihmiset näkisivät heidän paastoavan. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
Vaan kun sinä paastoat, niin voitele pääsi ja pese kasvosi, etteivät paastoamistasi näkisi ihmiset, vaan sinun Isäsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle." Matteus 6
|
Kommentoi adressia |
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
548 Luotu: 22.01.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
765 Luotu: 19.01.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
589 Luotu: 21.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
252 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
218 Luotu: 23.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
146 Luotu: 22.01.2025
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
240 Luotu: 13.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
759 Luotu: 24.11.2024
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
305 Luotu: 05.12.2024
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
96 Luotu: 26.01.2025
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12432 Luotu: 25.08.2023
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5258 Luotu: 19.08.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
804 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
65 Luotu: 28.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
350 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
501 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
281 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus toimeentulotukileikkausten estämiseksi
382 Luotu: 12.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
28 Luotu: 28.01.2025
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
245 Luotu: 16.12.2024