Pohjois-Karjalan Prikaatin puolesta
Vieras |
/ #502 Re: Re: Re: Re: Re: Re:18.03.2015 12:33Joo, samaa mieltä lakien muuttamisesta monessa kohtaa, miksi niitä lakeja ei voi muttaa, JOS ne eivät toimi ja vastaa nykypäivää, Suomessa on tekemätöntä työtä pilvin pimein, miksi näitä työttömiä ei saaha töihin, miksi pitää Suomeen tuoda ulkomaalaista porukkaa tekemään ns. käytännön töitä tai lääkärin (miksi lääkäreille on annettu tällainen valta kiristää palkoilla ja sillä, etteivät lähde terv.keskuksiin töihin / LAKIMUUTOS tähänkin), ja hoitajien töitä, kun omassa maassa ollaan työttöminä, ja sitä työtä pitää jakaa useammalle, niin, että ihmiset jaksavat olla töissä. Nämä hehkuttajat työurista ja pidemmistä päivistä ja lisäkiristeistä työelämässä, voisivat lopettaa p.puheet, kun samanaikaisesti itse kahmivat kaikki edut liiviinsä. Rikolliset, raiskaajat, huumeenkäyttäjät, rappijuopot, kovemmat rangaistukset käyttöön, aivan järkyttävää mihin ollaan menossa! Mikä suomalaisia oikein riivaa, KUN täältä myydään ulkomaille suomalaista firmaa, omaa maata, Anttila -ketju esim. saksalaisille, järkyttävää, tällaista ei esim. saksalaiset tekisi. Eikä enää ajatella tulevia sukupolvia ollenkaan, ja sitä mihin tämä kaikki johtaa. Suomi on kohta vieraan vallan alla totaalisesti. Eikö valtiovalta puutu asiaan, muuttakaa lakeja. Mitä tulee menetettyyn varuskuntaan, mielestäni oli yksi suurimmista virheistä lopettaa täältä varuskunta. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18116 Luotu: 11.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4295 Luotu: 30.06.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
368 Luotu: 27.09.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
320 Luotu: 24.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
298 Luotu: 18.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
297 Luotu: 22.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
295 Luotu: 28.06.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
125 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13426 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
105 Luotu: 27.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2702 Luotu: 13.01.2023
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4786 Luotu: 05.10.2020
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
71 Luotu: 24.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14892 Luotu: 20.10.2022
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1471 Luotu: 02.09.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1374 Luotu: 08.05.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Vetoomus Helsingin Ruskeasuon pysyvän akrojoogasalin puolesta
41 Luotu: 26.09.2024
Helsingin liityttävä Israelin kulttuuriboikottiin
41 Luotu: 23.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10988 Luotu: 13.12.2020