Lisää tekstitystä televisiolähetyksiin

Topi Rantakivi
Turku

/ #3 Televisiolupamaksu

03.03.2009 01:14

Jo pelkästään tv-maksun virastolla on kyseenalainen lause:

"Viestintävirasto kerää tv-maksut VALTION TELEVISIO- JA RADIORAHASTOON, mistä rahoitetaan Yleisradio Oy:n toimintaa. Myös kaikki muut Pohjoismaat ja lähes kaikki Länsi-Euroopan maat rahoittavat televisiomaksuilla julkisia radio- ja televisiopalveluja. Suomessa television käyttöilmoitusten määrä on tällä hetkellä noin kaksi miljoonaa." Mitä hittoa Radio siellä tv-luvassa tekee? Tässä syy:

Aikoinaan oli radio ja tv-maksu erikseen, myöhemmin haluttiin liittää radiomaksu samaan tv-maksuun, koska kaksi erillistä aiheutti niin paljon vaivaa, että piti aina radiolupa ottaa mukaan erikseen, jos joku tarkastaja halusi erikseen katsoa, että tulikos sitä radiolupaa maksettua. Vaikka virasto ehkä myöhemmin väittää toista, se ei pidä paikkaansa. Totuus on siinä missä minä jo sanoin.

Joten käytännössä maksamme turhaan tästä ylimääräisestä kenties 40% luvasta radioon, lisäksi Digita vastasi minulle aikoinaan, että digiaikaan siirryttyämme tekstitys ei todennäköisesti lisäänny ollenkaan vaan pysyy ehkä ennalleen eli n. 21% kaikista kotimaisista ohjelmistoista.

Laskin, että oikeudenmukaisesti olisin velvollinen maksamaan YLE:lle vuosittain n. 29 euroa tv-maksusta vain niissä tapauksissa, jossa tekstitys on olemassa ja radio on poistettu kokonaan osaltani. Joten paljon on meitä huijattu maksamaan liikaa ylimääräistä rahaa turhasta, jos meidän oikeuksia ja maksujamme ei kunnioiteta ollenkaan.

En millään nyt löydä sellaista ihmisoikeuspykälää, jonka olen löytänyt aiemmin, että yhdenkään ihmisen ei pidä hyväksyä tai maksaa, jos se on epätasa-arvoinen ja jokaisilla on oikeus kieltäytyä siitä vaikka valtio tai virasto uhkailisi oikeuskäynnillä.