Pään peittäminen jumalanpalveluksessa rukoiltaessa ja profetoidessa!
Seppo |
/ #208 Re: Totuus ja viisaus löytyy Sanasta24.01.2015 18:25
Ei meidän tässä asiassa tarvii olla yksmielisiä. Kullakin on omat kantansa. Tuo kirjoituksesi alkuosa oli mielenkiintoinen. Sitä voi lukea myös näinkin päin:
Se että uskoo johonkin, siis esimerkiksi se että uskot kristinuskon & Raamatun olevan yhden kaikkien aikojen suurimman huijauksen,ei tarkoita sen uskomuksesi olevan totta. Noin kirjoitettuna olen kanssasi aivan samaa mieltä. Raamattu on totta. Totta siitäkin huolimatta, että enemmistö pitäisi sitä epätotena. Enemmistö pystyy olemaan samalla enemmistönä ja siitä huolimatta myös väärässä. Lainaan tässä Juhani Koivistoa pienen pätkän verran: "Kaikkien ajatusten suosijat ajattelevat, ettei ole perimmäistä totuutta, on vain mielipiteitä, joiden välillä tehdään ratkaisuja, esimerkiksi äänestetään. Kaikki on siis suhteellista. Kristillisen uskon näkökulmasta asia on toisin, koska Raamattu lähtee siitä, että on olemassa perimmäinen totuus. "Jeesus sanoi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani". (Joh.14:6)" Jumalalla on kaikki hallinnassa. Jumala toimii kaikissa tilanteissa meidän parhaaksemme. Monesti huomaamme sen vasta jälkeenpäin. Onneksi meille on syntynyt Vapahtaja. Pelkällä omalla ymmärryksellä, järjellä emme voi kokonaan Jumalaa ymmärtää. Kristinuskon luonteeseen kuuluu se, että saamme turvautua Jumalaan. Se on meille annettu oikeus ja hyvä asia. Meidän ei tarvitse ensin yrittää itseämme omin avuin parannella, vaan voimme, sinäkin, lähestyä Jumalaa, pyytää Hänen apuaan. Vanha vihtahousu kuiskuttelee korvaasi noita huijauksia, ei lopulta kuitenkaan toimi sinun parhaaksesi! Monet ihmiset ovat kantapään kautta vasta uskoneet tämän, huumeiden käyttämisen jälkeen tai pitkän vankilakakun aikana tulleet uskoon ja konnakuoroon. |
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
736 Luotu: 19.01.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
581 Luotu: 21.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
541 Luotu: 22.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
249 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
158 Luotu: 23.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
145 Luotu: 22.01.2025
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
211 Luotu: 13.12.2024
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
297 Luotu: 05.12.2024
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
87 Luotu: 26.01.2025
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
799 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5255 Luotu: 19.08.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
259 Luotu: 19.12.2024
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12394 Luotu: 25.08.2023
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
693 Luotu: 24.11.2024
Vetoomus toimeentulotukileikkausten estämiseksi
379 Luotu: 12.01.2025
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
275 Luotu: 30.11.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
16076 Luotu: 15.07.2023
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101691 Luotu: 27.09.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
488 Luotu: 13.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
241 Luotu: 16.12.2024