Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille


Vieras

/ #263

03.01.2015 10:58

Kaikin puolin hyvä asia, jos saataisiin ilotulitteiden ampuminen järjestettyä kuntien ammattilaisten toimesta, määrätyllä paikalla ja rajattuna aikana.

Mitkään aikamääräykset eivät toimi, kun niitä ei noudateta eikä varsinkaan valvota. Luvallisen ajan ulkopuolella ammutusta raketista pitäisi periä riittävän iso sakko. Esimerkiksi 1000 euroa per raketti.

Yksityisiltä lupa pois. JOS yksityiset silti haluaisivat menettää rahansa tulitteisiin, niin he voisivat lahjoittaa ne kunnille rakettien hankkimista varten. Näin toimien säästyttäisiin monilta onnettomuuksilta, jotka humalapäissä aiheutetaan. Ajatelkaa, että lapset ovat syyttömiä, kun juopuneet aikuiset ja puolikasvuiset säheltävät. Joka vuosi monet menettävät näkönsä. Kaikki eläimet kärsivät - sekä lemmikit, tuotantoeläimet että luonnon eläimet. Ympäristö roskaantuu, ilmasto kärsii. Tuhannet ja taas tuhannet raketit ovat myös kansantaloudellisesti suurta tuhlausta.

Aika olisi jo kypsä muutokselle.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…