Metsästysseurojen panostettava pienriistakantoihin ja otettava uusia jäseniä seuroihin!

Lapsuudesta saakka, siellä maalla syntyneenä ja metsästystä luonnollisena pitävänä, haluan ottaa kirjoituksellani kantaa ystäväni tekemään adressiin. Siis käsitykseni tästä riistanhoidosta, metsästyksestä ja metsästyskäyttäytymisestä on jo muodostunut ennen kuin olen ystävääni edes tutustunut.

Isäni ei hyväksynyt metsästystä, hän oli joutunut alaikäisenä puolustamaan isänmaatamme. Hän oli herännyt eräs yö sotiessa meille tätä maata siihen, että sotakaveriteltassa ammuttiin kuoliaaksi siihen hänen viereensä. Siitä jäi vuosikymmeniä kestäneet painajaisunet häiritsemään rauhallista unta, joten hänellä ei ollut intoa metsästää ja hän kävi myöhemmin kiivaat keskustelut veljeni kanssa, kun tämä lähti hirviporukkaan mukaan. Maat on kotonani kyllä vuokrattu paikalliselle metsästysseuralle.

Naapurimme miehet kyllä metsästivät. Pyydystivät piisamia, jäniksiä, sorsia...milloin mitäkin. Jopa pari kissaani ammuttiin joutuivat erään metsästäjän ampumiksi.

Mieheni metsästi ja kuljin n. 20 vuotta hänen ampuharrastuksensa mukana pitkin Suomea. Siinä jos missä opin tuntemaan näitä harrastajia. Kuuntelin heidän juttujaan ja muodostin käsitystä tästä harrastuksesta. Kuulin myös monen vaimon käsityksiä mitä heidän miehensä metsästysreissut pitivät sisällään. Eli voin täysin allekirjoittaa ystäväni kirjoitukset siitä kuinka vaikeata on päästä seuroihin, jos ei itse ole maanomistaja. Ja valitettavasti tuokin on totta, että metsästysreissut ovat monelle mahdollisuus ottaa kaatokännit. Ihmettelin aina näitä tarinoita kuunnellessa, miten onkaan selvitty suuremmilta vahingoilta. Ja kuinka monta kertaa ihmettelin, että eikö ole mitään lakia, joka kieltää humalassa ampuma-aseen käytön metsällä. Tosin nykyisin ovat seurat ottaneet käytännökseen torjua humalaiset metsästäjät, ja se on aivan oikein. Emmehän me saa mennä vesille emmekä auton rattiin humalassa, miksi sitten metsälle.

Ystäväni on kuulunut erääseen metsästysseuraan useamman vuoden, mutta valitettavasti siihenkin vedettiin hänen yksityiselämässään sattunut ikävä tapaus. Ei riittänyt se, että hänet tuomittiin syyttömänä. Hän joutui luopumaan hänelle tärkeistä luottamustoimistaan. Hän joutui nettikiusauksen kohteeksi ja kaikin tavoin häntä yritetään estää toimimasta myöskin metsästyksen ja kenneltoiminnan parissa. Oli kova paikka saada tietää, että pitkään jatkunut harrastus sai ruhjeen siitä, että evättiin vuodeksi pois seurasta. Näin ainakin silloin käsitin, että vuoden päästä pääsee takaisin. Yleinen käytäntöhän on että ihmisiä ajetaan henkisesti ahtaalle, viemällä rakkaita harrastuksia. Mitä yksityiselämällä on tekemistä vuosia jatkuneen harrastusten parissa.

Tähän kaikkeen on varmaankin moni törmännyt elämänsä aikana, on vaiennettu ihmisiä ja toimittu kuin keskiajan inkvisaatiolaitoksessa, tuomitsemalla tuomittu moneen kertaan. Kuin myös kaupunkilainen, jos et omista maata, kärsi siitä. Eli ihmisten eriarvoisuus tuodaan julkeasti esiin tässäkin harrastuksessa. Luin eri foorumeilta hänen kohdistuvista kirjoitteluista ja tuntuu uskomattomalta, että hänen hyvä ajatuksensa kulminoituu häneen ei siihen asiaan mistä hän puhuu. Siis halutaan edelleenkin lakaista kaikki maton alle ja ollaan kuin pikkulapset hiekkalaatikolla. Ulkopuolisilla ei ole meidän hiekkalaatikolla asiaa. Aivan käsittämätöntä ns. miehisiltä miehiltä vai liekö kyse pikkulapsista?

Metsästys kuin kalastuskin on kuulunut kautta aikojen elämäämme vuosituhansien ajan. Antakaa mahdollisuus niitä siihen kaikkien halukkaiden harrastaa. Antakaa nuorille mahdollisuus vaikka väistymällä iän puolesta sivummalle. Huom. metsästysseurat, innostakaa nuoria harrastuksen pariin, he vielä innostuvat tuosta riistanhoidosta, kun vanhat eivät enää jaksa.