Pään peittäminen jumalanpalveluksessa rukoiltaessa ja profetoidessa!
Lähtekää siitä ulos, te minun kansani! |
/ #82 Viittä pappia uhkaa pappisviran menetys22.12.2014 21:24Viittä pappia uhkaa pappisviran menetys "Tuomiokapitulin on harkittava, että se määrää pastori Markku Sumialan menettämään pappisvirkansa, koska on perusteltu syy epäillä Sumialan toimineen vastoin pappisviran velvollisuuksia ja rikkoneen 2.6.1972 antamansa pappisvalan", Turun tuomiokapituli muotoili Sumialalle lähettämässään kirjeessä. Perusteena pappisviran menettämiselle kapituli pitää toimintaa Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa, johon kuuluvan Porin Sakkeus-seurakunnan pastorina Sumiala on toiminut usean vuoden ajan. Sumialan lisäksi samankaltaisen kirjeen ovat saaneet arkkihiippakuntaan kuuluvat papit Sakari Korpinen, Anssi Simojoki, Martti Vaahtoranta ja Miika Nieminen. Tuomiokapituli pyysi papeilta kirjallista vastausta marraskuun 22. päivään mennessä ja on sellaisen heiltä myös saanut. Päätöksen pappisvirasta erottamisesta tuomiokapituli antaa luultavasti ennen joulua. Nyt jo eläkkeellä oleva pastori Markku Sumiala huomauttaa, että häntä ei ole missään kohdassa syytetty väärän opin levittämisestä eikä myöskään pahennusta herättävästä elämästä. "Sen sijaan syytökset kohdistuvat evankeliumin julistamiseen väärällä foorumilla. Se on väärä kirjeen mukaan sen tähden, että piispat ovat sen kieltäneet. Mutta tunnustuskirjat toteavat, että missä piispat estävät evankeliumin julistamista, heitä ei ole kuultava. Näin kirkollinen esivalta on ristiriidassa Herran käskyn kanssa julistaa evankeliumia kaikille luoduille", Sumiala sanoo vastauksessaan kapitulille. "Kirkko ei ole enää sama" Lähetyshiippakunta pyrkii rakentamaan vanhan virkakannan mukaisia seurakuntia ev.-lut. kirkon sisälle. Naispappeuden vastustaminen ei kirkon mukaan ole harhaoppi, mutta käytännössä jumalanpalvelusyhteistyöstä kieltäytymistä naispapin kanssa piispat eivät ole hyväksyneet. Markku Sumiala sanoo toisaalta ymmärtävänsä, että lähetyshiippakunnan yhteydessä toimimisella on kirkossa seuraamuksensa, "mutta sen hinnan mielelläni maksan". - Papinviran voi tuomiokapituli ottaa pois Suomen ev.-lut. kirkossa, mutta sitä pappisvirkaa, jonka Kristus on antanut, ei tuomiokapituli voi viedä, Sumiala kommentoi Uudelle Tielle. - Kirkko tänä päivänä ei enää ole se sama, johon minut aikanaan kastettiin. Eikä se myöskään ole sama, jolle pappislupaukseni annoin. Se ei itse ole pysynyt kirkkolain tunnustuspykälässä kiinni, vaan on vastoin apostolien opetusta avannut pappisviran naisille, ryhtynyt rukoilemaan homoparien puolesta ja alkanut estää evankeliumin julistamista, Sumiala näkee. Turun arkkihiippakunnan lakimiesasessori Matti Mäkinen kieltäytyi kommentoimasta keskeneräistä asiaa Uudelle Tielle. Erottamisia ja varoituksia Lähetyshiippakunnan dekaani Juhana Pohjola menetti pappisvirkansa elokuussa. Pohjola kuului Oulun hiippakunnan papistoon. Aiemmin pappisoikeutensa olivat menettäneet Lähetyshiippakunnan piispat Matti Väisänen ja Risto Soramies. Lisäksi neljä ev.-lut. kirkon pastoria sai toukokuussa Oulun tuomiokapitulilta varoituksen toimitettuaan papillisia tehtäviä lähetyshiippakunnassa. LISÄYS 18.12. klo 12:45: Turun tuomiokapituli piti istunnon 17.12., eikä siinä käsitelty viiden papin erottamisasiaa, vaan se siirtyy ensi vuoden puolelle.
|
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
736 Luotu: 19.01.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
581 Luotu: 21.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
541 Luotu: 22.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
249 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
167 Luotu: 23.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
145 Luotu: 22.01.2025
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
211 Luotu: 13.12.2024
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
298 Luotu: 05.12.2024
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
87 Luotu: 26.01.2025
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
799 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5255 Luotu: 19.08.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
259 Luotu: 19.12.2024
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12396 Luotu: 25.08.2023
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
693 Luotu: 24.11.2024
Vetoomus toimeentulotukileikkausten estämiseksi
379 Luotu: 12.01.2025
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
275 Luotu: 30.11.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
16076 Luotu: 15.07.2023
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101691 Luotu: 27.09.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
489 Luotu: 13.12.2024
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
328 Luotu: 12.01.2025