Adressi Hirsilän koulun säilyttämisen puolesta
maallemuuttaja |
/ #12 Järki käteen!27.09.2014 07:07Tiedän, että monien lapsiperheiden päätös muuttaa Hirsilään on perustunut ensisijaisesti hyvin toimivaan kyläkouluun. Koulussa ja eskarissa on erittäin hyvä henki, johtuen, opettajien toimintatavoista ja sopivan kokoisen koulun sosiaalisesta yhteishengestä, luonnonläheisyys ja luontoarvojen painottaminen opetuksessa ovat myös tärkeä osa lasten kasvua.. Kiitos opettajat siitä mitä ja miten olette tehneet, toivottavasti hyvä saa jatkoa. Koulun ja urheiluseuran yhteistoiminta on vilkasta. HirPyn kautta on moni lapsi saanut hyvän harrasruksen koulunkäynnin lomaan. Koulun yhteydessä on myös seuran toimintaan liittyvät sosiaalitilat. Jos koulu häviää kartalta ja se myydään edelleen, ei liene kovin halpaa rakentaa uudet tilat kentän yhteyteen. Luistelu- ja kiekkokaukalo on myös ollut kylän lasten talvinen harrastus ja kokoontumispaikka. Kaukalon menettäminen olisi myös merkittävä menetys, ei ole sama asia lähteä kaupunkikeskukseen ja kaikilla vanhemmilla ei ole edes kuljetusmahdollisuuttakaan. Kustannusten priorisoinnissa ihmetyttää, että ohitustien varrelle oli varaa rakentaa kevyen liikenteen väylä myös tien toiselle puolelle, vaikka toisella puolella se olikin jo olemassa ja alikulut tehtynä. Hyvät päättäjät ottakaa järki käteen ja miettikää asiaa pienen lapsen näkövinkkelistä ja hakekaa tehokkuutta ja säästöjä muusta toiminnasta! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
335 Luotu: 28.01.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
882 Luotu: 19.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
253 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
247 Luotu: 23.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
867 Luotu: 24.11.2024
Jalkapallohalli Naantaliin
595 Luotu: 21.01.2025
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12511 Luotu: 25.08.2023
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
132 Luotu: 26.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
129 Luotu: 28.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
309 Luotu: 05.12.2024
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
552 Luotu: 22.01.2025
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
258 Luotu: 13.12.2024
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
149 Luotu: 22.01.2025
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
812 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
507 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
283 Luotu: 30.11.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
257 Luotu: 16.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101705 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus toimeentulotukileikkausten estämiseksi
386 Luotu: 12.01.2025