Pohjois-Karjalan Prikaatin puolesta


Vieras

/ #490 Re: Re: Re: Re: Re:

10.09.2014 16:40

#489: - Re: Re: Re: Re:  

 Kuten tällä palstalla joku jo kirjoittikin, että Kekkonen osasi hommansa, ja piti koko Suomen voimissaan, Suomen itsenäisyyden  turvaaminen oli yksi tärkeimmistä asioista, siihen kuului myös oman maan omavaraisuus, oma työ, suomalainen selkärankaisuus, ahkeruus, osaaminen, design, koulutus  ja paljon muuta. Suomi on menettänyt monella tavalla vahvaa suomalaisuuttaan, ja miksi, miksi Suomi myy kaiken tuotannon ja osaamisensa ulkomaille, katsokaa esim Saksaa, siellä pidetään omasta kiinni, Norja ja Ruotsi pärjäävät myös hyvin  omilla vahvuuksillaan? Nyt tätä kaikkea kipeästi tarvittaisiin, että Suomi nousisi taas vahvaksi ja tuottavaksi, turvalliseksi maaksi? Perussuomalaiset esittivät jo varuskunnan palauttamista takaisin, ja näin ehdottomasti tulisi tehdäkin, vaikka puolustusministeri heti tyrmäsi ajatuksen. Olemme hätää kärsimässä kohta totaalisesti, rauhattomuus vain lisääntyy. Entä poliisivoimat, nytkö kansalaisten pitäisi ruveta itse puolustamaan itseään rikollisia ja raiskaajia vastaan, miten näin epäisänmaallisia päätöksiä tehtiin Suomessa, venäläiset ja muut maat ihmettelevät tätä suuresti, kuten omat kansalaisetkin.  Varuskunta, poliisivoimat, omavaratalous olisi pitänyt kaikin keinoin turvata, tuleva sukupolvi tulee kärsimään tästä kaikesta.