ASTRID THORSIN IDEOIMA UUSI ULKOMAALAISLAKI HYLÄTTÄVÄ!

Juha Mäki-Ketelä
Adressin tekijä

/ #48 Naisten ja miesten osuus

10.12.2008 23:04

Mielenkiintoinen havainto ihan näin mutupohjalta ja silmämääräisesti karkealla sihdillä todeten: ensimmäiset 5000 allekirjoitusta olivat suunnilleen 90% miehiä ja 10% naisia.

Suunnilleen noissa kohtia tapahtui käänne, ja tällä hetkellä tulevista allekirjoituksista naisten osuus lienee jo lähemmäs puolet.

Tästä voi tehdä monenlaisia tulkintoja. Itse tulkitsen asian niin, että sana naisten keskuudessa leviää ja kertoo, että tämä ei olekaan mikään kaljupäisten, hakaristiä heiluttelevien rasistien juttu.

Eikä tämä olekaan. Ihan järkevää keskustelua tässä käynnistellään, vaikka luetun ymmärtäminen kovin monelle "suvaitsevaisena" itseään pitävälle vaikeaa tuntuu olevankin. No, se on lähinnä heidän ongelmansa.