Vielä viitisen vuotta sitten teollisuus piti tuulivoimaa näpertelynä, johon ei kannattanut suhtautua vakavasti. Vuonna 2009 Suomessa oli kaksi tuulivoimahanketta, vuosina 2010–2011 vain neljä.

Sitten luotiin silloisen ministerin Mauri Pekkarisen (kesk) johdolla niin sanottu syöttötariffi: tuulivoimalla tuotetulle energialle tuli ruhtinaallinen takuuhinta.

Viime vuoden lopussa, siis vain kaksi vuotta siitä, kun tämä tuulivoiman tuki toteutui, Suomessa oli jo lähes 300 tuulivoimahanketta eli tuhansien voimaloiden suunnitelmat.

Suomessa on tuskin millään alalla aikaisemmin nähty tällaista yhden teollisuusalan buumia. Hankkeissa on mukana osuuskauppoja, vakuutuslaitoksia, Metsähallitus, kulttuurilaitoksia, finanssiyhtiöitä, ulkomaisia sijoittajia ja tyhjätaskuja muutaman tuhannen euron pääomalla.

Nyt entiset tuulivoiman väheksyjät liputtavat tuulivoiman puolesta ja katsovat olevansa eturintamassa luotaessa uutta puhtaampaa maailmaa.

Liputus on todella kannattavaa. Yhden myllyn on katsottu tuottavan noin 700 000 euroa vuodessa.

Hallitus on sitoutunut maksamaan tuulivoiman tukea, kunnes tuulivoiman tuotanto saavuttaa 2 500 megawatin rajan. Jo nyt tuulivoimaa on Suomessa rakenteilla tai hankkeilla yli 11 000 megawattia. Ala on kuumentunut. Nyt käydään kauppaa jo pelkistä alueista, joihin luvat tuulivoimaloille on hankittu, mutta esimerkiksi itse voimalat, tiestöt ja syöttöliittymät puuttuvat. Ostaja hoitaa loput ja korjaa tuntuvan tuotantotuen.

Nykyiset tuulivoimalat ovat jättiläislaitoksia, yli 200 metrin korkuisia torneja. Yksi jättiläistorni vaatii metsään jalkapallokentän kokoisen, puhtaaksi hakatun tuulenotto- ja huoltokentän. Kun yhdessä niin sanotussa tuulivoimapuistossa on kymmeniä voimaloita, menetetyn metsän ala on todella tuntuva.

Kuntien asukkaita ei näissä asioissa juuri kuulla. Säännöksiä, jopa Århusin sopimusta, kierretään monin tavoin, ja voimaloiden haitat kaatuvat kunnan vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden niskaan. Asukkaat tuntevat itsensä voimattomiksi, usein edes tietoa ei saada ajoissa. Monilla paikkakunnilla kuntalaiset ovat liittyneet yhteen korostaakseen tuulivoimaloiden haittoja ympäristölle ja asukkaille.

Esimerkiksi Kemiönsaarella, jonne kaavailtiin sataa voimalaa, on parhaillaan hankkeilla Gräsbölen alueen voimalat luonnonsuojelualueen rajalle, arvokkaalle kallioalueelle, Natura-alueen lomaan. Toiselle, Olofsgårdin arvokkaalle saariston lintualueelle, on vastoin maakuntakaavaa hahmoteltu 18 voimalan puistoa. Merikotkat ovat alueen taivaalla lähes jokapäiväinen näky.

Maailman luonnon säätiö WWF suositteli noiden alueiden säästämistä tuulivoiman rakentamiselta. Silti WWF on nyt hiljaa. Tuulivoiman rakentaminen Suomessa ei näy olevan kenenkään hallinnassa. Vai pitäisikö sanoa, että sitä hallitsevat tuulivoimaa rakentavat yhtiöt?

Esko Salmela
Taalintehdas, Kemiönsaari